afaro added 6 items to Pelimeuhkailut list

3 years, 4 months ago

afaro rated Die Hard: Nakatomi Plaza

 Die Hard: Nakatomi Plaza 5/10

3 years, 9 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Die hard - elokuvasarja ei taida olla tuntematon, jos toimintaelokuvat ovat lähellä sydäntäja Itsekin olen katsonut kaikki sarjan elokuvat useampaan otteeseen. Tästä pelistä en kuitenkaan tiennyt yhtään mitään. Kaveri näki sen paikallisessa pelikaupassa ja naureskellen kertoi sen olevan aikas karua tavaraa. Viiden euron hintalappu kuitenkin puhui minut ympäri ja päätin ostaa sen. Pienen säätämiseen jälkeen peli toivottaa pelaajan tervetulleeksi ehkä pelimaailman kauheimmalla ääninäyttelyllä. Grafiikoista ja näyttelyn tasosta huomaa, että budjetti on tainnut pitkälti palaa lisenssin ostamiseen. Animaatiot ovat myös yhtä palikkaa ja naurua saikin pidellä pariin otteeseen. Peli on jonkinlainen uudelleenkerronta alkuperäisestä die hardista omalla pienellä twistillään. Peli kuitenkin seuraa alkuperäistä elokuvaa suht tarkkaan ja tiettyjen kohtauksen tietäminen peliä pelatessa on tärkeää. Muuten pelissä joutuu jumiin ihan turhaan. Tästä pelistä en valitettavasti ole paljon kerrottavaa. John Mcclaneen on panostettu ja reploja lentää. Hahmo myös käyttää asetta kuin elokuvissa, mikä on pienen plussan arvoinen asia. Vastustajat taas ovat aika palikkamaisia, myös älykkyydeltään. Ne yleensä vain seisovat tietyssä paikassa ja antavat aseen laulaa, kun pelaaja pääsee lähelle. Mitään stormtroopereita nämä kaverit eivät kuitenkaan ole, vaan tähtäyssilmää ja energiaa kyllä löytyy. Varsinkin rankemmilla vaikeusasteilla turha ramboilu tuo kuolon kotiovelle todella nopeasti. Kontrolleissa ei kuitenkaan ollut mitään valittamista. Musiikki on aika mitään sanomatonta ja samoja lyhyitä ralleja kierrätetään koko ajan. Peli tosiaan seuraa aika suoraviivaisesti elokuvaa. Jos elokuva on millään tavalla tuttu, ei pelin kanssa nokka tuhise kuin parin illan verran jos sitäkään. Muutama täysin oma kenttä löytyy ja elokuvan kohtauksista on saatu tehtyä erittäin mielenkiintoisia kenttiä. Mainitsemisen arvoinen kenttä on mielestäni elokuvan/pelin lopussa, kun John haavoittu ja joutuu painamaan jalka verta vuotaen eteenpäin. Aika on kortilla ja hoitotarvikkeita pitää löytää. Kentissä välillä on hieman fiksumpia pirulaisia jotka osaavat heittää kranaatteja. Ensimmäisellä kerralla nämä penteleet saattavat yllättää, mutta pelin edetessä niitä osaa vältellä. Ei tämä nyt mikään huono ollut, mutta kaukana hyvästä. Die Hard - fanit todennäköisesti löytävät tästä eniten nautintoa ja fps-fanille tämä voi olla ihan siedettävä välipalapeli. Itse ainakin sain hupi viiden euron edestä, mutta ei tätä oikein pysty muuta kuin huumoriarvon puolesta suosittelemaan.

3 years, 9 months ago

afaro rated Killzone

 Killzone 5/10

3 years, 11 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Muistan, kuinka killzonea hehkutettiin. Sen piti olla jotain suurta, jotain mahtavaa. Sen piti olla ps2:n Halo. Sitten se julkaistiin, eikä siitä enää puhuttu. En varmasti ollut ainoa joka uskoi, että peli jäisi unholaan. Toisin kuitenkin kävi, ja olemme saaneet sarjasta nauttia aina ps4:een asti. Aikanaan tämä ensimmäinen osa jäi kesken ja kaverin kanssa päätettiin pelata se vihdoin ja viimein. Ihan alkuun on pakko sanoa vau. Siis ei vau, vaan WAU. Tämä peli on aivan mahtavan näköinen ps2 - peliksi. Ps2 ei ollut mikään tehomylly ja tehoissa jäi kyllä xboxin jalkoihin. Tämän näköisen pelin tekeminen ei varmasti ole ollut mikään helppo homma ja vielä tänäkin päivänä tätä kyllä kehtaa katsella. Mielestäni ihmiset aikanaan lähestyivät tätä peliä väärällä tavalla, sillä peliä mainostettiin Halon kilpailijaksi. Vaikka molemmat ovatkin fps - pelejä, niin ne ovat peleinä silti hyvin erilaisia. Siinä missä Halo on toiminnallisempi, on Killzone taas paljon elokuvamaisempi. Tämän huomaa erityisesti hahmon liikkumisessa ja siinä, miten tietyt toiminnot pitää suorittaa. Äänimaailma on myös oikein toimiva ja lisää elokuvafiilistä. Näin hyvän näköistä peliä ei kuitenkaan saada ilman uhrauksia. Valitettavasti uhrattavaksi on joutunut pelin kontrollit. Voi olla toki ihan tarkoituksellistakin, mutta hahmot liikkuvat todella raskaasti. Tattien herkkyttää joutui säätämään aika paljon, jotta tähtääminen onnistuisi. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin pelin elokuvamaisuus vaikuttaa tiettyjen toimintojen tekemiseen. Tämä häiritsee välillä, kun kesken toiminnan haluaisi vain syöksyä ja räiskiä. Pelin flow keskeytyy ikävästi, kun pitää odotella joitain kiipeilyanimaatioita. Herkkyyden säätämisellä pelistä tulee heti pelattavampi, mutta normiasetuksilla pelaaminen on todella tuskallista. Kenttien vaikeusasteet heittelevät rajusti pelin alussa. Jo pelin alussa muistin, miksi aikoinaan peli jäi kesken. Pelin toinen kenttä on pelin vaikein osuus. Kenttä itsessään ei ole kovin pitkä, mutta siinä opetetaan tarkkuuskiväärin käyttö. Tässä pelissä se on aivan kamala. Jos ei tiedä mitä tekee, niin kuolo korjaa hyvin nopeasti ja checkpointit on levitetty vähän sinne sun tänne. Lyhyemmissä kentissä checkpointeja ei välttämättä edes ole jolloin kentät pitää vetää yhdeltä istumalta läpi ja kuolema tarkoittaa kentän alusta aloittamista. Vaikeustaso kuitenkin tasoittuu toisen kentän jälkeen ja muutamaa vaikeampaa kenttää lukuunottamatta lyhyemmät kentät pystyy läpäisemään paljon helpommin tarinan edetessä ja asevalikoiman parantuessa. Itse tarina meni täysin ohi. On sota ja porukkaa kuolee. Peli aloitetaan tubettaja Ray William Johnsonin näköisellä tyypillä, mutta tarinan edetessä mukaan tulee muitakin hahmoja ja nämä sitten yhdessä muodostavat jonkinlaisen iskuryhmän. Ryhmä itsessään on kiintiöhahmojen voittojoukkue. Löytyy valkoista, naista, tummaa ja vihreää. Hahmoilla on omia erityiskykyjä ja aseita ja porukan kiintiötummalla on pelin paras ase. Tällä hahmolla pelaaminen helpottaa peliä huomattavasti. Kaikki sota-action-elokuvan kliseet käydään läpi. Tarina on kuitenkin aikas pitkä, eli pelattava ei ihan heti lopu. Ympäristökin vaihtuu kenttien välissä tarpeeksi usein ja osa niistä on todella komeaa katseltavaa. Taistelut itsessään ovat hyvin yksipuolista tavaraa, mutta tasaisesti vaihtuva ympäristö pitää pelaajan hereillä. Loppujen lopuksi Killzone ei Haloa millään kaada. Peli on aina ollut ja tulee aina olemaan vain taidonnäyte siitä, minkälaista tavaraa ps2:lla voidaan tehdä. Komea ulkoasu ei pelasta b-luokan-action-hk:n-sininen-lenkki-tason toimintaleffaan verrattavaa sisältöä. Pelattava, mutta aikas keskinkertainen kokemus, jonka virheet korjattiin sarjan toisessa osassa.

3 years, 11 months ago

afaro rated Dragon Ball: Raging Blast

 Dragon Ball: Raging Blast 4/10

3 years, 11 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Dragonball on yksi lapsuuteni suosikkeja, mitä sarjakuviin ja tv-ohjelmiin tulee. Näin aikuisenakin seuraan sarjaa aktiivisesti ja myönnän olleeni todella innoissani, kun aikanaan Super alkoi Japanissa pyörimään. Mangan jatkuessa ja uutta sarjaa odotellessa päätin pelata väliin jääneitä dbz - pelejä. Nuorempana niitä tosiaan tuli ps2 - aikakaudella tahkottua aika tavalla, mutta ps3:lla kiinnostus hiipui kun muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Silloin joskus tuli Burst Limit - niminen peli pelattua ja se onkin ainoa näistä ps3 -ajan peleistä, josta arvostelua ei todennäköisesti tule. Se oli ihan ok tappelupeli ja se oli kuin ps2:n ensimmäisen budokain remake. Jos perinteisemmät tappelupelit kiinnostaa, niin kannattaa ainakin kokeilla. Mennään nyt kuitenkin itse asiaan. Muistan joskus ladanneeni demon tästä ja se ei oikein vakuuttanut. Se vain tuntui paremmilla grafiikoilla toimivalta tenkaichi - sarjan peliltä. Raging blastin taustallahan on tenkaichi - sarjan tekijätiimi, eli mikään iso yllätys ei siis ollut kyseessä. Tuohon aikaan sarjan suosio oli hieman hiipunut ja pelit alkoivat toistaa itseään. Kun uutta materiaalia ei ollut, tehtiin peleihin yleensä omaa eksklusiivista materiaalia. Niistä myöhemmin lisää. En edes tiedä mistä aloittaisin, kun pelissä on niin paljon nuristavaa. Jos nyt kuitenkin aloitetaan siitä positiivisimmasta asiasta, eli grafiikoista. Kuten alussa sanoinkin, pelin grafiikka pohjautuu aikaisempaan tenkaichi - sarjaan. Tekijätiimi sai kyllä jo ps2:lla aika hyvin sarjan tyylin esille, mutta tietyt hahmot eivät ihan olleet esikuviensa mukaisia ja pieni kulmikkuus loisti joidenkin hahmojen kohdalla. Näistä kauneusvirheistä on päästy pitkälti eroon ja se tietty rajoitteden tuoma tönkköys ei ole enää havaittavissa hahmomalleissa. Vaikka jotkin hahmot eivät vieläkään ole esikuviensa mukaisia, ovat ne silti lähempänä kuin aikaisemman sukupolven peleissä. Ikäisekseen peli on hyvän näköinen ja sarjalle uskollinen. Musiikista en oikein pysty sanomaan mitään. Se on sitä samaa mitä tenkaichi -sarjan peleissä on totuttu kuulemaan. Taustalla ihan toimivia ralleja, mutta budokai - sarjan musiikkeja ei vain voi voittaa. Efektit ovat myös toimivia ja kun täysillä ampuu ki-hyökkäyksillä niin se oikeasti tuntuu. Kontrollit ovatkin sitten toinen juttu. En ymmärrä, mitä tekijätiimi on ajatellut näitä päätöksiä tehdessään. Tenkaichien kontrollit ja taistelusysteemi olivat toimivia ja lähdemateriaalille sopivia, mutta jostain syystä sitä on lähdetty muuttamaan. Ymmärrän kyllä, että paremmalla laitteistolla halutaan tehdä sarjaa mukailevampaa tavaraa. Valitettavasti se on tehty mielestäni huonosti, sillä peliin ei voi noin vain hypätä. Taistelusysteemi ei juuri muistuta aiempaa tenkaichi - sarjaa ja turpaan tulee hyvin nopeasti. Tutoriaali on pakko käydä läpi ja se on todella puuduttavaa. Pelkästään perusasioiden tekeminen on tehty todella vaivanloiseksi ja tuntuukin, että eri toimintoja on vain heitelty ympäri ohjainta kun kerran nappuloita riittää. Kun toimintojen sijainteihin tottuu, niin homma alkaa sujumaan. Tällöin alkaa tulla esille se, mitä tekijätiimi on ajatellut tätä systeemiä tehdessään. Todella harmillista, että sen oppiminen on niin ison työn takana. Taistelusysteemin monipuolisuus ei kuitenkaan pääty tähän, sillä kaikki hahmot ovat yksilöllisiä ja käyttäytyvät omalla tavallaan. Ei ole siis toista, joka tekisi asiat samalla tavalla. Tämä on kunnioitettava suoritus tekijätiimiltä ja oman hahmon löytämisessä ja tekniikan löytämisessä meneekin hetki. Valitettavasti huomio ei näköjään ole jakautunut tasaisesti, sillä osa hahmoista on ylivoimaisia ja pari suorastaan rikkinäisiä. Tällöin jotkut tarinan taisteluista on tarpeettoman vaikeita tai aivan liian helppoja. Vaikeusaste pysyy järkevissä mittasuhteissa kuitenkin suurimman osan ajasta. Sisällön osalta peli on aikamoinen pettymys, jos ps2 - ajan pelejä on jo pelannut. On todella outoa, että ps2:n peleissä on enemmän sisältöä kuin tehokkaamman laitteen uudemmassa pelissä. Siinä missä jo toinen tenkaichi kävi kaikki silloiset sarjat ja elokuvat läpi, käy Raging Blast läpi vain pelkästään sarjan "Z" - osuuden ja siitäkin se jättää jostain syystä osan pois. Pari elokuvaa kyllä käydään läpi, mutta se on laiha lohtu. Pelin eksklusiivinen tavara oli silloin joskus ihan kiinnostavaa, mutta sillä ei nykypäivänä ole mitään arvoa uuden sarjan ja uusien pelien tultua markkinoille. Asiaa ei helpota se, että vaikeimmat kentät ovat heti pelin alussa. Tällöin eteneminen alussa on suorastaan ärsyttävää, kun vastustaja muiluttaa sen minkä kerkeää eivätkä kontrollit ole vielä täysin tutut. Taistelut kyllä helpottuvat ajan myötä ja vieläpä entisestään kun kontrolleihin tottuu. Tällöin taistelut ovat välillä ihan hauskojakin ,kun pääsee kunnolla revittelemään. Röyhkeintä kuitenkin mielestäni on se, että peli pitää pelata ainakin kaksi kertaa läpi jotta sen saisi täysin läpi. Peli lensi heti hyllyyn, kun tarina oli täysin läpäisty. Paljon opettelua ja tottutelua vaativa taistelusysteemi ei hirveästi palkitse, kun sinänsä ihan hyvältä näyttävä peli on sisällöltään niin köyhä. Peli kyllä on ihan sopiva sellaiselle henkilölle, joka on vasta löytänyt dragonballin maailman. Peli on kyllä karu pettymys sellaiselle, joka on ps2:n ajan pelit pelannut läpi.

3 years, 11 months ago

afaro rated Sword Art Online: Lost Song

 Sword Art Online: Lost Song 6/10

4 years ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Edellisen Sword art - pelin läpäisemisen jälkeen olin rehellisesti sanottuna innostunut pelaamaan sarjan seuraavaa osaa. Sitä oli kehuttu hyväksi jatko-osaksi ja peli oli saanut plussaa myös siltä pelikunnalta, joka ei niin itse sarjasta välittänyt. Parin ei niin mairittelevan youtube - videon katsomisen jälkeen aloitin pelin pienellä varauksella. En osaa oikein päättää, mistä aloittaisin palautteen antamisen. Jos aloitetaan vaikka grafiikoista. Peli on paljon paremman näköinen kuin edeltäjänsä, vaikka käsikonsolipainotteisuus paistaa hieman läpi. Peli selvästi on suunniteltu tehokkaammalle käsikonsolille ja menisi läpi myös pienen budjetin ps3 - pelinä. Peli muuten julkaistiin myös joissain maissa ps3 - pelinä. Itse pelasin ps4 - versiota ja siinä rajoitukset tulivat enemmän esille. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä ulkoasu oli hyvin sarjalle uskollinen eikä edellisen osan psp - pökkelöhommista ollut tietoakaan. Pienet yksityiskohdat kuten erittäin tärkätyiltä vaikuttavat vaatteet sekä laimeat kuolemisanimaatiot olivat pienoinen pettymys, mutta eivät pilaa kuitenkaan kokemusta. Ne vain ikävästi hieman pistävät silmään. Äänimaailmaltaan peli on oikein leppoisaa kuunneltavaa. Varsinkin ensimmäisen saaren musiikki on todellista korvakarkkia ja muistuttaa itseäni vanhojen pc - pelien ääniraidoista. Jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäisen saaren musiikki tuo mieleeni Jazz Jackrabbitin ja Attack of the mutant penguinsin. Muiden saarien kappaleet eivät ihan tälle tasolle yllä, mutta ovat ihan kelpo tavaraa. Kaupungeissa kuuluva ihmisten hulina on ihan peruskauraa. Kontrollit olivat aikasmoinen yllätys. Tämä peli ei ole edellisen osan kaltainen mmorpg - simulaatio, vaan mmorpgssä tapahtuva action - rpg. Liikkuminen ja taisteleminen eivät siis tapahdu WoW - tyyliin, vaan pelitapa on nyt enemmän perus Tales of - tyyppistä menoa. Tämä vaati hieman totuttelua, sillä olin niin tottunut aikaisemman pelin hieman tönkköön, mutta silti ihan toimivaan ja loogiseen pelitapaan. Pelin alussa tehdään toki tutoriaali, joka käydään läpi aikas reippaalla tahdilla ja totuttelun jälkeen pelaaminen sujuu aika hyvin. Hahmojen ja aseiden kehitys on myös muuttunut. Perusidea aikaisemmasta pelistä on säilynyt, mutta se on yksinkertaistunut paljon. Tämä on mielestäni hyvä, sillä edellisen pelin systeemi oli sinänsä hyvä, mutta sisältöön suhteutettuna turhan monipuolinen ja siksi silloin itseltäni jäi aseiden jännempi kehitys tekemättä kun kerran pärjäsin pienemmälläkin säädöllä. Tässä pelissä taas systeemi olisi saanut olla jopa hieman syvempi, mutta tällä lähestymistavalla itse pelin jatkaminen oli helpompaa eikä pelin flow kärsinyt niin paljoa. Peli on myös sopivan mittainen. Oli mukava yllätys, että hahmojen kanssa tapahtuviin seikkailuihin pystyy myös osallistumaan. Toisin oli aikaisemmassa osassa, jossa monta seikkailua vain seurattiin. Pikkutuhmia vitsejä ei myöskään ollut niin paljon, mutta osa niistä oli edellisen osan vitsejä roisimpia. Tarina muutenkin yritti olla hieman käyttäjäystävällisempi. Valitettavasti tarina ei ole mitenkään erityinen. Alun jännäilyn jälkeen peli alkaa kierrättämään vihollisia ja alueita aika rajulla kädellä varsinkin pelin loppupuolella eikä rpg-klisheillä täytetty tarina etene juuri mihinkään. Itselläni kävi vielä niin, että jotenkin onnistuin löytämään juuri ne tarinaan sopivat aseet ja kehittämään ne niin, että lopputaistelut viimeistä oikeaa pomotaistelua myöten olivat liian helppoja. Varsinkin ensimmäisen loppupomon jälkeen skippailin hahmojen keskustelupätkiä todella tiuhaan tahtiin. Uudet hahmot olivat kyllä hyvin suunniteltuja ja viittaukset aikaisemman pelin tapahtumiin olivat tervetulleita, mutta muuten tarina ei muutamaa kohtaa lukuunottamatta jäänyt oikein mieleen. Köyhästä tarinastaan huolimatta tämä peli on ihan menevää ajan vietettä. Nopeatempoisuutensa takia pelin läpäisemisessä ei menee kauaa, varsinkin jos reippaalla tahdilla vetää. Toimivat kontrollit ja nätit maisemat auttavat paljon ja alelaarista kannattaa tätä peliä kyllä etsiä, jos action rpg - hammasta kolottaa ja pikaiselle fixille olisi tarvetta. Paljon parempi kokemus kuin aikaisempi osa, mutta parantamiseen varaa on kyllä vielä.

4 years ago

afaro rated Sword Art Online: Hollow Fragment

 Sword Art Online: Hollow Fragment 6/10

4 years, 1 month ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

En ollut tutustunut Sword Art Onlineen juuri millään lailla, kun aloitin tämän pelin pelaamisen. Kyseinen peli ja sen jatko-osat tulivat vastaan, kun etsin playstation 2:n .hack - sarjaa muistuttavia pelejä. Parin gameplay - videon katsomisen jälkeen päätin ostaa tämän pelin. Hinta ei ollut mikään kauhea, noin kaksikymmentä euroa. Sword art online - pelit perustuvat alkuperäiseen kirjasarjaan pohjautuvaan animeen. Pelit eivät kuitenkaan seuraa täysin animen tarinaa, vaan luovat oman jatkumonsa. Animea saati kirjasarjaa ei siis tarvitse osata ulkoa, jotta pelistä nauttisi. En halua enempää spoilata juonta, mutta joissain kohdissa pelissä käydään läpi joitain animessa tapahtuneita asioita. Tällöin muutama kysymysmerkki voi nousta pintaan, jos sarjan tarina ei ole entuudestaan tuttu. Myös joidenkin hahmojen käyttäytyminen ja suhde päähenkilöön ei välttämättä täysin aukene, mutta pelin edetessä asiat kyllä pitkälti selitetään. Tämä julkaisu on eräänlainen kokoelma. Mukana on siis kokonaan remasteroitu ja hieman muunneltu versio sarjan ensimmäisestä osasta, joka julkaistiin PSP:lle ja vain Japanissa. En valitettavasti pysty vertaamaan, miten paljon versiot eroavat toisistaan. Mitä olen lukenut, niin mekaniikat on päivitetty "jatko-osan" mukaisiksi ja hahmojen esittelemistä ja juonta muutettu sen verran, jotta se toimisi paremmin "jatko-osan" kanssa. Käytän jatko-osaa lainausmerkeissä, sillä ensimmäisen pelin lisäksi mukana on uusi tarina, hollow area, joka tapahtuu jossain vaiheessa pääpelin tarinan aikana. Siitä hieman myöhemmin. Grafiikka on ihan mukiinmenevää. Kyse on kuitenkin alunperin Vitalle julkaistusta pelistä, joka on remasteroitu playstation 4:lle. Varsinkin ensimmäisen pelin kohdalla huomaa PSP:n tuomat rajoitteet, sillä ympäristöjä kierrätetään välillä oikein huolella. Hollow area taas on paljon monipuolisempi ja sisälsi todella hienoja alueita. Vitalla pelatessa grafiikka varmasti olisi enemmän edukseen, näin television kautta pelatessa käsikonsolimaisuus paistaa hieman ikävästi läpi. Ohjauksessa on kyllä parantamisen varaa. Varsinkin ensimmäisessä pelissä huomaa monissa PSP - peleissä olevat ohjausongelmat ja se tietynlainen käsikonsolitönkköys on mukana koko pelin ajan. Tuntuu, että hahmot eivät reagoi mihinkään kun on oikeasti kiire ja ruudulla heiluu jos minkälaista mölliä ja komboa. Itemien käytössä ärsytti suuresti, että sekään ei tapahtunut automaattisesti. Piti antaa animaation tapahtua, jotta item tulisi käytettyä. Tämä oli hyvin ärsyttävää, kun itemin käytön aktivoi ennen kun energian loppumista, mutta hahmo ei käyttänyt itemiä, koska animaatiota ei tullut ja kuoli siihen paikkaan. Näitä ei onneksi ollut paljon, vaan ongelmat ilmenivät intensiivisimmissä kohdissa. Suurin osa pelistä kulki suurin piirtein niinkuin pitikin. Koska peli simuloi MMORPG:tä, on taistelusysteemi myös sen mukainen. Mistään kauhean syvästä taistelusysteemistä ei siis ole kyse, vaan hahmo lyö automaattisesti vihollista. Pelaaja liikuttaa hahmoa aina tarvittaessa suojaan ja halutessaan voi käyttää erikoishyökkäyksiä. Todella moni mölli kuolee erikoisiskujen spämmimiseen ja parilla väistöliikkeellä ja grindaamisella homma sujuu sutjakkaasti. Molempien tarinoiden loppupuolella peli myös vaikeutuu ja vaikeampien möllien kanssa joutuukin suunnittelemaan jonkinlaista taktiikkaa. Tarinansa puolesta tämä julkaisu on pitkä ja rahalle kyllä sen osalta saa vastinetta. PSP-peliksi itse pääpeli on todella pitkä, vaikka tarinan osalta mistään mestariteoksesta ei ole kyse. Tarina on erittäin perus pikkutuhmalla huumorilla höystettynä. Jos japanilainen pikkutuhma pervoilu ei nappaa, ei tämä välttämättä ole pelisi. Se hieman häiritsi itseäni alussa, mutta tarinan edetessä nauroin joillekin vitseille ja sikailuille. Ensimmäinen peli ei PSP:n rajoituksista johtuen ole niin "morppi", vaan enemmän dungeon crawler. Kaikki luolat eroavat hieman toisistaan, mutta samat teemat toistuvat aika ajoin. Varsin puuduttavaa on, että jokaisen kentän viimeinen luola (joka vie aina bossille) on ulkoasultaan täysin identtinen, eivätkä sokkelot juuri eroa toisistaan. Kiinnostavia vihollisia kyllä löytyy, ja varsinkin alussa ja lopussa on kiinnostavia bossfighteja. Pelin puolivälissä olevat kerrokset eli luolastot ovat aika huttua ja ne menee todella nopeasti läpi. Vaihtelua kyllä löytyy hieman, sillä jotkin kerrokset ovat puzzlepainotteisia ja jotkut taas enemmän seikkailuntäyteisimpiä. Jokaisella kerroksella on omat sidequestinsa, jotka tuovat hieman maustetta ennalta-arvattavaan toimintaan. Myös kaupungista voi saada eri hahmoilta sidequesteja ja tarinaklippejä, jotka tuovat lisäsisältöä peliin. PSP:n peliksi ihan ok settiä, mutta aika vanhentuneelta se tuntui näin playstation 4:lla. "Jatko-osa" eli hollow area on toista maata. Se on paljon monipuolisempi ja se jopa muistuttaa morppia. Tämä osuus pelistä muistutti myöhempien aikojen ps2 - rpgtä ja sitä oli hauska pelata. Ihan oikeanlaista kokemusta en siitä kuitenkaan saanut, sillä pääpelin läpäistyäni olin sen verran vahva, että vain muutamassa kohdassa hollow area oikeasti antoi jotain haastetta. Tuntuikin, että pelasin steroideilla pumpattua new game plussaa tai after game - sisältöä/dlc:tä. Hollow arean voittamisen jälkeen tulee vielä lisää sisältöä, mutta vain osa siitä on tarinan osalta ns. pakollista pelattavaa. Ei kyllä kaduta, että kaksikymmentä euroa uhrasin tähän peliin. Hyvin ennalta-arvattavasta tarinastaan ja vioistaan huolimatta tämä peli on ihan mukavaa ajanvietettä, jos rpg-hammas kolottaa eikä halua mitään liian syvällistä peliä pelata. Sarjan tunteminen tuo oman plussansa, mutta ilman sitäkin kyllä pärjää. Pelin pervoilu ei ole kaikille, mutta sen kestävät henkilöt saavat tästä kyllä viihdettä. Sisältöä kuitenkin löytyy eli ei tätä ihan parissa illassa läpi pelaa ja koko rahan edestä saa kyllä möllejä mätkiä. Toivottavasti kunnon laitteille tehdyt jatko-osat ovat parempia.

4 years, 1 month ago

afaro rated The Legend of Zelda

 The Legend of Zelda 6/10

4 years, 2 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Kyllä, tämä peli on legendaarinen, mutta JUMALISTE se ei ole juuri millään tavalla vanhentunut arvokkaasti! Pahoittelut ryöpystä. Tämä peli on vain niin legendaarisesssa maineessa, että siinä olevat ongelmat suorastaan hämmentävät. Koko Zelda-sarjahan on jotain niin erikoislaatuista, ja tästähän se kaikki on alkanut. Pelistä löytyvistä ongelmista johtuen sitä pelatessani kyllä ihmettelin ääneen, miten tämä peli on voinut menestyä ja luoda kokonaisen pelisarjan. Idea pelissähän on tosi siisti ja tuo mieleen tämän päivän peleistä ehkä eniten dark soulsit. Eli idea on seikkailla omaan tahtiin ja löydettyjen vihjeiden avulla päästä tarinassa eteenpäin. Eli ikään kuin oma seikkailu takapihan metsikössä. Tarkoitus on siis tutkia karttaa ja kavereiden kanssa pohtia puzzleja ja jakaa tietoa. Tämä on mielestäni hieman ongelmallinen asetelma, sillä ainakin itselläni tällainen toiminta ei olisi lapsena ollut mahdollista. Huomioitavaa on myös se, että huonolla tuurilla kukaan lähellä ei omista samaa peliä, jolloin tiedon saaminen ja jakaminen olisi turhauttavan vaikeaa. Pelin hyvää ideaa nakertaa kuitenkin presentaatio. Vaikka kuinka ottaisin julkaisuvuoden huomioon, on peli silti todella ankean näköinen. Ei ruma, vain ankea. Ympäristö on selkeää, mutta hyvin pelkistettyä. Tästä johtuen monen salapaikan avaaminen ja löydön tekeminen on vaikeaa, kun ei ole mitään vihjeitä mikä seinä pitäisi räjäyttää tai mikä puu pitäisi polttaa. Kaikki vain näyttää täysin samalta eikä tiettyjä kohtia erota miljööstä. On kuitenkin pakko myöntää, että kun saa seikkailu-ideasta kiinni, niin sitä ikään kuin lukee karttaa eri vinkkelistä ja myönnän olleeni ylpeä itsestäni kun joitain paikkoja löysin ihan itse käyttämättä walkthroughta. Kyllä, tämä peli on aivan mahdoton ja järkyttävä aikasyöppö ilman walkthroughta. Itse löysin hyvän walkthroughn, joka vain opastaa paikkoihin ja että missä järjestyksessä ne kannattaisi mennä sekä kertoi joidenkin salapaikkojen reitit, jotta pelaaja välttyisi turhalta ramppaamiselta. Käyttämäni walkthroughn ohjeistus toimi kuin kertoja uudemissa zelda-peleissä. Sen avulla sain kehitettyä Linkiä paljon vahvemmaksi ennen kuin edes olin päässyt ensimmäiseen luolaan. Tämä oli hyvä, sillä muuten peli muuttuu liian vaikeaksi liian nopeasti. Luolat ovat pitkälti todella siistejä ja erilaisilla mölleillä varustettuja sokkeloita, joita tykkää luolastokohtaisesti tutkia hieman tarkemminkin vaikkei sillä tarinan etenemiseen liittyen olisikaan paljon merkitystä. Hirviöillä on omat heikkoutensa ja niiden löytämisen jälkeen kaatuu isompikin mölli. Loppupuolella yksi luolastoista on törkeän vaikea, ja ragequit tapahtui pariinkin kertaan. Peli myös kärsii huonosta lokalisoinnista. Famicom - versioon kuuluvia ominaisuuksia, kuten toisen ohjaimen mikrofonin käyttöä ei ole korvattu tai yritetty muuttaa. Tästä johtuen jotkin kohdat luolaistoissa ovat famicom - versiota vaikeampia. Myös huono käännös vaikeuttaa peliä turhaan. Ei ole kauhean mukavaa, kun muutenkin ohjeköyhässä pelissä ohjeet on käännetty huonosti. Walkthroughn avulla kuitenkin seikkailu onnistuu mainiosti ja kun seikkailuun pääsee enemmän sisälle niin peli muuttuu luontevammaksi. Musiikki on toki todella legendaarista, mutta tarjonta on aika suppea. Kaikille tuttua tunnusmusiikkia saa kuunnella paljon kuten myös luolastojen musiikkia. Ei siinä oikeastaan sen enempää sanottavaa ole. Ohjaus on ihan ok. Link liikkuu nätisti ja miekan heiluttaminen sujuu, mutta kun vihollisia on paljon niin Link tuntuu hieman hitaalta. Tuntuu, että vihulaiset liikkuvat paljon vapaammin ja nopeammin. Hieman vaikeampien möllien kanssa tuntuu välillä jopa epäreilulta kun ne vaan pistävät menemään eikä itse oikein tunnu pysyvän perässä. Ärtymistä lisää myös se, että osuminen vihollisiin on todella tarkkaa, mutta Linkiin osuminen taas helppoa. Kai se on sitä lapsuus - ajan pulskautta, kun on niin helppo osua. Bonuksena vielä se, että jotkin välineet pitää ostaa uudestaan, jos ne luolastossa menettää. En ymmärrä kenen mielestä tämä on ollut hyvä idea. Pahimmassa tapauksessa pitää matkustaa takaisin aivan järkyttävän pitkä matka, jotta siltä yhdeltä tietyltä myyjältä saisi edullisemmin jonkin tavaran. Dark soulsissa toki on hieman samanlainen systeemi, mutta se on paremmin toteutettu. Onhan siinä ollut parisen kymmentä vuotta aikaa kehittää parempi systeemi. Mitä sitten lopussa käteen jää? Walkthroughn kanssa ihan pelattava seikkailupeli. Ilman walkthroughta en edes lähtisi pelaamaan. Walkthroughn avulla peli muuttuu paljon modernimmaksi ja helposti lähestyttävämmäksi ja pelaaja alkaa löytämään kaikkea siistiä, kun seikkailun makuun pääsee. Kyllä jokaisen pelaajan tämä pitää ainakin kerran pelata, mutta walkthroughn kanssa.

4 years, 2 months ago

afaro rated Toonstruck

 Toonstruck 7/10

4 years, 3 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Point 'n' click - pelit ovat tietyn sukupolven juttu. 80- ja 90-luvuilla varsinkin Lucasarts ja Sierra julkaisivat King's questin ja Monkey Islandin kaltaisia klassikoita. Toki siihen seuraan sitten liittyi moni keskinkertaisempikin teos. Valitettavasti point 'n' clickien aika on ohi, ja vain kaltaiseni muumiot ymmärtävät niiden päälle. Toki retrohenkisiä genren pelejä julkaistaan silloin tällöin, mutta aika entinen ei koskaan enää palaa. Toonstuckia on kutsuttu unohdetuksi helmeksi ja itseltäni se on aikanaan mennyt ohi. Näin joululomalla oli aikaa katsoa, mistä sitä on jääty paitsi. Peli mainostaa itseään Roger Rabbitin peliversiona. Eli sekoitus oikeita ihmisiä ja animaatiota. Lähellä kyllä käydään, mutta ajan hammas on Roger Rabbitia kyllä kohdellut kauniimmin. Videoklipit ovat hyvin klassista "ysäri"-laatua, jonka kyllä annan anteeksi. Niihin lapsena tottuneena en koe asiaa ongelmana. Hämmentävää kyllä on, että tässä uudessa julkaisussa ei klippien laatua ole hirveästi paranneltu. Klippien laatu heitteleekin välillä aika rajusti, mikä ei ollut mikään positiivinen yllätys. Kyse on kuitenkin hyvin pienestä ongelmasta. Itse pelin grafiikka on kyllä nättiä. Ihan Monkey Island 3:n tasolle ei päästä, mutta aika Full Throttlen tasoilla ollaan. Eli ihan mukavaa katseltavaa, tuo mieleen aamupiirretyt. Äääninäyttely on aivan ensiluokkaista. Hahmoilla on juuri oikeat äänet, ja pääroolissa oleva 'Paluu tulevaisuuteen' - elokuvista tuttu professori vetää oikein maukkaan suorituksen. Jotkin kohtaukset ja lausahdukset hieman töksähtävät, mutta tämän voi laittaa aikataulun ja budjetin piikkiin. Roolisuorituksessa pomppaa esiin välillä lievää proffailua, mutta tämä on varmasti ollut ihan tarkoituksellista. Musiikki on myös ensiluokkaista, välillä kuuluu tunnelmaa luovaa ambienssiääntä ja välillä otteita klassisen musiikin ikivihreistä. Juonellisesti ollaan myös Full Throttlen tasolla. Juoni on siis ihan perus hyvä, mutta ehkä hieman ennalta arvattava. Pari kertaa tuli todettua, että "tuo on varmasti pahis" tai "toi tekee kohta sellaisen tempun" ja joka kerta osuin oikeaan. Voi tietenkin olla, että genren pelejä pelaan jo niin rutiinilla kaikkien vuosien jälkeen. Kuten Full Throttlen kanssa, tarina ei ole kovinkaan pitkä. Peli keskittyy enemmän uusien kikkojen esittelyyn. Itselläni pelikokemus hieman kärsi, sillä hoidin asiat väärässä järjestyksessä. Tällöin en hirveästi ollut kaupungissa vihollisten ollessa kylässä. Tästä johtuen en esimerkiksi joutunut pelin ensimmäisellä puoliskolla vankilaan. Vangiksi ei ole pakko joutua, mutta pelin oppimiskaareen selkeästi kuuluu tiettyjen mokien tekeminen. Oli sitten rutiinista kyse tai ei, mutta puzzlet ja muut arvoitukset eivät olleet mitenkään vaikeita. Tietyt ajastetut, hahmojen animaatioihin perustuvat puzzlet olivat haastavempia kun ei tiennyt mitä pitäisi nähdä. Myös englannin kieleen perustuvat puzzlet aiheuttivat hieman päänvaivaa. Pelin toisella puoliskolla piti mietintämyssyä pitää enemmän päässä. Jos genre on tuttu, niin alussa tosiaan on riski sille, että jotkin puzzlet tekee vahingossa ensimmäisellä yrityksellä oikein. Tällöin peliaika lyhenee huomattavasti. Ainoat valittamisen aiheet itselläni ovat hahmojen kanssa käydyt keskustelut sekä esineiden käyttö. Toisin kuin esim. Monkey islandissa jossa keskustelun aikana vastausvaihtoehdot näkee ihan kirjoitettuna, on ne Toonstuckissa esitelty ikoneilla. Ikonit palaavat takaisin aina kun uuden keskustelun aloittaa. Tällöin ei voi pelaaja tietää, onko kyse vanhan toistosta vai jostain uudesta dialogista. Pari kertaa jouduin kärsimään saman dialogin aivan turhaan. Kun tämän oppii, niin turhaa dialogia oppii kyllä välttämään. Esineiden käyttö oli pelin loppupuolella hieman vaikeaa. Proffa menee todella lähelle esineitä ja koska hänen hahmomallinsa on niin iso, niin hyvin herkästi esinettä tulee vahingossa käytettyä häneen eikä siihen mihin piti. Tällöin jouduin pari kertaa tarkistamaan netistä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Hieman ärsytti, kun huomasin valinneeni ihan oikean esineen, mutta proffan hahmomallin takia peli ei rekisteröinyt tilannetta oikein. Point 'n' clikeistä on vaikea kirjoittaa palautetta, ilman että tekee suuria juonipaljastuksia. Keskinkertaisesta ja ennalta arvattavasta tarinasta huolimatta peli on ihan hauska. Hyvä ulkoasu, huumori, hyvät näyttelijät ja hauskat hahmot jaksavat pitää pelaajan kiinnostuneena. Selkeät, mutta ei liian vaikeat puzzlet eivät myöskään karkoita pelaajaa pois. Kyllä tämän toisen kerran pelaa ihan mielellään.

4 years, 3 months ago

afaro rated Spyro: Enter the Dragonfly

 Spyro: Enter the Dragonfly 4/10

4 years, 3 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Spyro on yksi lapsuusaikani muistorikkaimpia pelejä. Muistan, kuinka lapsena rautakaupan leikkitilassa pystyi pelamaaan ensimmäistä Spyroa ja kuinka keskustan Hesubergissa oli aina Spyro 2 valmiina. Kun ps2 julkaistiin, moni odotti uutta Spyroa kuin kuuta nousevaa. Pelin suhteen luvattiin paljon, mutta lopputulos oli todella monen mielestä höyryävä pökäle joka melkein tuhosi koko sarjan. Eräs ilta päätin, että pitäähän se vihdoin ja viimein kunnolla läpi pelata ja rumaa jälkeähän siinä syntyi. Kehua pitää silloin, kun kehuttavaa löytyy. Enter the Dragonfly jatkaa suoraan kolmannen pelin tarinaa ja vieläpä ps1 - ajoista tutulla ulkoasulla. Eli kyseessä ei ole mikään reboot tai täysin irrallinen oma tarinansa, vaan jatkoa alkuperäiselle trilogialle. Mielestäni tämä on hyvä asia, sillä tällöin pelin lähestyminen ja sen sisään pääseminen on helpompaa. Valitettavasti tarina ei oikein vakuuta. Iso syy siihen on, että pelin kanssa kiirehdittiin ja tarinasta oli useampi versio ja se sekoitti asiaa entisestään. Ei Spyroissa ole tarina ikinä ollut hirveän erikoinen, mutta tämä on jo karua riman alitusta. Jälkikäteen olen nähnyt videoita ja lukenut artikkeleja pelin tarina-ideoista ja harmittaa kyllä, sillä aikas hyviä ideoita siellä oli. Myöskin sarjasta tuttujen hahmojen käyttö on hyvin laiskaa ja esim. Moneybags nähdään vain kerran. Graafiselta ulkoasultaan peli on ihan ok. Kuten aikaisemmin mainitsin, jatkaa peli alkuperäisten pelien luomaa tyyliä. Grafiikan piti olla alunperin paljon yksityiskohtaisempaa, mutta aikarajoituksista johtuen sitä piti yksinkertaistaa todella paljon jotta pelin fps ei kyykkäisi niin paljon. Tästä johtuen peli näyttää enemmän dreamcastille tehdyltä demolta, joka on portattu ps2lle. Eli ihan perushyvän näköinen peli, jolla oli kyllä hyvä mahdollisuus näyttää vielä paremmalta. Kontrollit ovat jäykät, mutta eivät mahdottomat. Yksinkertaisista grafiikoista huolimatta peli kyykkää todella helposti. Fps:n tippuminen ei ole palikkamaista, vaan se tapahtuu todella smoothisti, tällöin pelaaja ehtii kyllä reagoida ajoissa. Näinhän ei pitäisi tapahtua ollenkaan, mutta peli ei hidastu koskaan liikaa eli pelaamiskelvottomaksi homma ei koskaan mene. Jäykkyys suurelta osin johtuu myös kamerasta. Alkuperäisissä peleissä kameraa ohjataan l1 - ja r1-näppäimillä, mutta tässä sitä ohjataan toisella tatilla. Valitettavasti tatti ohjaa kameraa, kuin l1 - ja r1 - näppäimet, eli mistään oikeasta analogisesta kamerakontrollista ei ole kyse. Homma rullasi mielestäni kuitenkin tarpeeksi hyvin, kun lievään jäykkyyteen tottui. En valitettavasti ymmärrä, miksi ihmiset sanovat kontrollien olevan mahdottomat. Sisällöltään peli on suppea ja hieman sekava. Kerättävää on selkeästi vähemmän, kuin alkuperäisissä peleissä. Tämäkin johtuu tiukista aikarajoista ja peli onkin sekoitus eri käsikirjoituksista olleista ideoista. Välillä herätellään lohikäärmeitä ensimmäisen pelin tyyliin ja välillä availlaan arkkuja. Mikään näistä ei oikein tunnu luonnolliselta, vaan ne ovat pelissä koska niin oli aikaisemmissa osissa ollut. Ainut koko pelin kestävä teema on sudenkorentojen keräily, joka tehdään kuplahenkäisyllä. Ei mikään tyhmä idea, mutta jälleen kerran hieman keskeneräinen ja hätäisesti toteutettu. Musiikki ja kenttäsuunnittelu ovat kyllä ehtaa Spyroa, ja varsinkin loppupuolella ilmestyi monta todella positiivisesti yllättävää kenttää. Peli on myös kestoltaan lyhyt. Pidän kyllä siitä, että nyt ei siirrytä maailmasta toiseen. Enter the Dragonflyssa on yksi iso maailma, joka laajenee pelin edetessä. Mitään saavutuksen tuomaa iloa ei peli kuitenkaan luo, sillä pelialueen laajenemisen yhteydessä ei tarjota minkäänlaisia pomotaisteluita. On totta, ettei ensimmäisessä pelissäkään ollut välietappeina pomotaisteluja. Siinä kuitenkin jokaisessa maailmassa oli pomonsa, jonka päihittämisestä sai jotain vaikka päihittäminen ei ollutkaan pakollista. Enter the Dragonflyssa on vain yksi pomotaistelu ja sekin aivan järkyttävän helppo. Kaikilla mahdollisilla mittapuilla neljäs Spyro on todella karu pettymys. Itse vältyin lähes täysin peliä kiusaavista bugeista, mutta se ei ole iso lohtu. Ihan ok grafiikka ja hyvät musiikit eivät pelasta tätä peliä tylsästä ja keskeneräisestä suunnittelusta eikä myöskään sekavasta ja pakotetusta tavaroiden sijoittelusta. Pari hauskaa kenttää ei pelasta näin keskeneräistä pakkausta. Jos tämä olisi PSP:n peli, niin osan pelin ongelmista voisi antaa anteeksi. Valitettavasti silloin PSP:stä ei ole ollut tietoakaan. Kyllä tämän nyt pelasi, mutta näin lyhyttä, sielutonta ja ennen kaikkea keskeneräistä peliä en voi suositella kenellekään.

4 years, 3 months ago

afaro rated Teenage Mutant Ninja Turtles 3: Mutant Nightmare

 Teenage Mutant Ninja Turtles 3: Mutant Nightmare 7/10

4 years, 4 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Sarjan toisen osan pelaamisen jälkeen odotin innolla sarjan viimeisen osan testaamista. Moderni turtles beat'em up - sarja päättyi mielestäni sarjan parhaalla pelillä, mutta jätti jälkeensä haikean olon. Tästä pelistä ei valitettavasti ole niin paljon sanottavaa kuin sarjan toisesta osasta. Muutoksia on toki tapahtunut ja pitkälti positiiviseen suuntaan, mutta ensimmäisestä toiseen osaan tapahtuneen harppauksen kaltaista tilannetta tässä ei todellakaan koeta. Pienenä yllätyksenä kyllä tuli se, että grafiikka on hieman tarkempaa. Toisessa osassa ollut ulkoasu oli mielestäni juuri sopiva, mutta tämä hieman päivitetty ulkoasu tuo pelille kyllä pienen plussan. Ei mikään suuri muutos, mutta tarpeeksi huomattava kuitenkin. Äänipuoli myös on kokenut pienen parannuksen. Useampi taustalla soivista kappaleista jää nyt helpommin soimaan päähän ja kilpparit osaavat entistä paremmin pitää suunsa tukossa. Jälleen kerran pieni, mutta silti selkeä parannus aikaisempaan. Suurin plussa tulee kuitenkin kontrolleista. Ne toimivat erittäin hyvin. Toisessa pelissä ollut jäykkyys on kadonnut ja tuntuukin, että tällä tavalla kilpparien olisi pitänyt liikkua kaikissa peleissä. Kilpparit pystyvät myös torjumaan hyökkäyksiä ja syöksymään, mikä on mahtavaa. Kolmannessa osassa myös tuntuu kuin torjumisesta olisi jotain hyötyä, toisin kuin toisessa osassa. Ulosanniltaan peli ei aivan yllä toisen osan tasolle. Peli kyllä tarjoaa sopivan mittaisen seikkailun, mutta ei läheskään niin suuressa mittakaavassa kuin edeltäjänsä. Pienempää kenttämäärää kompensoidaan erilaisilla kenttätyypeillä ja pelityyli vaihteleekin kolmannessa osassa useammin kuin aikaisemmassa osassa. Tämä on mielestäni hyvä asia. Vaikka toisessa osassa onkin paljon pelattavaa, niin pitkä pötkö turpaan vetoa saattaa käydä puuduttavaksi. Nyt pelityylit vaihtelevat tarpeeksi usein eikä pelaaminen käy niin helposti tylsäksi. Aikaisemmasta osasta tutut pelityypit tekevät paluun, mutta mukaan on heitetty myös riippuliito - sekä moottoripyöräkenttiä ja jonkinlaisia "light gun" - tehtäviä joissa ammutaan joka tykillä tai heitetään ninjatähtiä. Kontrollit näissäkin toimivat hyvin. Riippuliito on aluksi hieman sekava, mutta siihen tottuu. Moottoripyörä - kenttien fysiikat ja ohjaus tuntuvat hieman oudolta, mutta niihinkin kyllä tottuu. Myös hahmokehitys on nyt isommassa roolissa. Toisessa osassa se tuntui hieman turhalta ja pakotetulta, mutta tässä pelissä jonkinlaista hahmojen kehittämistä pitää tehdä. Jos näin ei tee, niin muuten kuolo korjaa pelin edetessä hyvin nopeasti. Tällä kertaa peli perustuu löyhästi sarjaan ja iso osa animaatioista tapahtuu pelin omalla grafiikkamoottorilla. Vain osa klipeistä on otettu sarjasta ja iso osa niistä esitetään pelin alussa. Tämä oli pienoinen pettymys. Vaikka peli ei täysin sarjaa seuraakaan, niin nyt pelaaja ei välttämättä pysty sanomaan mikä on pelin omaa juttua ja mikä taas suoraan sarjasta. Peli kuitenkin selkeästi selostaa animaatioilla mitä tapahtuu, eli täysin hukassa ei olla. Olisi kuitenkin ollut mielestäni parempi seurata sarjaa hieman tarkemmin. Pelityyli eroaa myös siinä, että kaikki kilpparit ovat ruudulla. Ei ole siis väliä, onko pelaajia yksi tai neljä. Tämä tuo sellaisen tunnelman, että pelaaja oikeasti seikkailisi kilpparina toisten kilpparien kanssa. Kaikkia kilppareita pitää kuitenkin kehittää ja klassiseen tyyliin omasta tehdään se vahvin ja loput kilppareista jäävät armotta tykinruuaksi jossain vaiheessa peliä. Mitä useampi pelaaja sitä vaikeammaksi kykyjen ja boostien jakaminen käy, kun kaikilla pitäisi olla mahdollisimman hyvät kyvyt. Hyvänä bonuksensa pitää mainita, että kolmannessa osassa saa aktivoitua Turtles in time - arcadeversion. Toisin kuin toisessa osassa jossa piti pelata melkein koko peli läpi aktivoidakseen arcaden, riittää kolmannessa osassa ensimmäisen maailman läpipelaaminen. Tämä on hyvä jos on kiinnostunut vain arcaden mättäämisestä. Mistä siis haikea olo? Koska uusi tähän suuntaan oleva turtles beat' em up olisi ollut erittäin hauska. Tällaista ei kuitenkaan tullut, vaan uutta piti odottaa hyvän tovin platinumilta. Jos haluaa pelata kuitenkin ihan toimivaa turtles - peliä, niin tämä on oiva valinta.

4 years, 4 months ago

afaro rated Teenage Mutant Ninja Turtles 2: BattleNexus

 Teenage Mutant Ninja Turtles 2: BattleNexus 6/10

4 years, 4 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Ps2:n turtles - pelien toinen osa on todellinen yllättäjä. Ensimmäisen osan jälkeen odotukset eivät olleet korkealla, eikä asiaa auttanut laisinkaan gameplay - videoiden katselu. Rohkeasti kuitenkin aloitin pelin kaverin kanssa ja tarjolla oli aikamoinen kakku. Pelisarjan toinen osa jatkaa beat' em up - tyylillä, mutta ps1:n aikainen tyyli on vaihtunut lintuperspektiivistä seurattuun mätkimiseen. Tämä kuvakulma on mielestäni oiva valinta, sillä sen avulla ympäristö avautuu pelaajalle paremmin. Tämä kuvakulma tekee pelistä heti modernimman ja tätä myös korostaa parempi grafiikka. Peli jatkaa cell-shading - tyylillä, mutta se on paljon tarkempaa ja ensimmäisen osan dreamcast - fiiliksestä ei ole tietoakaan. Vihollisia on esillä ruudun täydeltä ja todellakin tuntuu, että tällä kertaa pelataan modernia beat' em upia. Peli myös tarjoaa tekemistä koko rahan edestä. Olisi ollut perusvarma valinta tehdä ensimmäisen pelin kaltainen kampanja, jossa eteneminen on suoraviivaista ja pääpointtina turpiin vetäminen. Tässä pelissä on kuitenkin tarjolla useampi kartta, jotka ovat täynnä erilaisia kenttiä. Pelissä ei pelkästään vedetä porukkaa huolella turpaan, vaan välillä on vanhojen pelien kaltaisia rullalauta - kenttiä sekä escort - ja time attack - tehtäviä. Myöskään peruskentät eivät ole samanlaisia, vaan joissain kentissä pääsee myös tasoloikkailemaan sekä puzzleilemaan. Myös areena - tyyppisiä yhden kentän turpiin vetämisiä löytyy, eli mistään yksipuolisesta pelistä ei ole kyse. Tarinaa pelissä viedään eteenpäin ensimmäisen pelin tyyliin, eli kenttien alussa ja lopussa näytetään tv - sarjasta klippejä. Pelin tehtävät seuraavat tällä kertaa sarjaa paljon tarkemmin, eivätkä klipit valitettavasti täysin avaa aina miksi tehtävässä tehdään niinkuin tehdään. Ensimmäisessä pelissä oli todella mukavaa, kun pelistä pystyi nauttimaan klippien kanssa vaikka sarja ei muuten olisi hirveän tuttu. Tämän pelin kanssa tuli sellainen fiilis, että pitäisi kyseiset tuotantokaudet katsoa täyden pelinautinnon saavuttamiseksi. Varsinkin alkuperäisistä mustavalkosarjakuvista mukaan otetut asiat, kuten triceratonit, voivat olla aika hämmentäviä kokemuksia. Onneksi kyseessä on kuitenkin sen verran yksinkertainen peli, että pelaaja on jollain tasolla aivan varmasti koko ajan juonessa mukana. Äänipuolessa ei ole juuri mitään uutta sanottavaa. Turtlesit osaavat tällä kertaa onneksi pitää suunsa tukossa, eikä kaukosäätimen mute - nappia tarvitse heti pelin aloittamisen jälkeen painaa. Äänitehosteet ja musiikki ovat sitä perushöttöä, poikkeuksena muutama todella svengaava biisi. Valitettavasti kontrollien suhteen on edelleen toivomisen varaa. Ensimmäisen pelin tönkköys jatkuu tässäkin, mutta uuden kamerakulman takia se on vielä ilmeisempää. Kilpparit liikkuvat kuin mitkäkin tonnikeijut, mutta hyppyjen aikana fysiikan lait muuttuvat täysin eikä hyppimiseen saa kunnon tuntumaa koskaan. Onneksi varjoefektit toimivat kunnolla, ja hypyt yleensä saa tehtyä kunnialla. Enemmän taituruutta vaativat nopeat tasoloikkakohdat ovat täyttä tuskaa ja ohjain kyllä itsellä lensi parikin kertaa. Myös taistelu on järkyttävän yksinkertaista. Comboja kyllä on ja saa käyttää, mutta eipä niitä juuri tarvitse. Tärkeintä on, että hahmoja kehittää kentistä löytyvillä kristalleilla. Tällöin hahmojen hyökkäys ja puolustus kasvavat, jolloin mätkiminen on paljon helpompaa. Kilppareilla on myös hahmokohtaisia kykyjä, mutta niiden käyttäminen on hyvin tilannekohtaista. Peliä voi pelata neljä pelaajaa samaan aikaan. Tätä emme pystynyt valitettavasti testamaan, mutta kahdella pelaajalla menoa ja meininkiä kyllä riitti. Jokaiselle kilpparille on vaihtoehtoisena skininä jokin muu sarjasta tuttu hahmo, kuten mestari Tikku ja Casey Jones. Valitettavasti näitä skinejä ei voi käyttää ristiin, mutta se ei ole iso menetys. Pelissä on myös keräiltäviä esineitä, mutta niillä ei ole juuri mitään merkitystä. Poikkeuksena alkuperäinen arcade - peli, jonka löytää pelin loppupuolelta. Se on myös aika hyvässä jemmassa, mikä saattaa ärsyttää hieman. Moni on tämän pelin hommannut varta vasten arcade - pelin takia, ja varsinaisen pelin pakotettu pelaaminen niinkin loppuun asti aktivoinnin takia saattaa hieman närkästyttää. Arcade - versio kuitenkin pyörii nätisti eikä varsinainen pääpelikään mitään kärsimystä ole. Uusien turtles -pelin toinen osa on monella tapaa paljon parempi peli kuin edeltäjänsä. Paljon pelattavaa ja erilaisia kenttiä tarjoava kokonaisuus saattaa tuoda jopa pienen ähkyn, mutta yksinkertaiset pelimekaniikat ja tönköt kontrollit puuduttavat ja saavat ärtymään kestävimmänkin pelaajan. Nuoremmille turtles - faneille peli on juuri sopiva, ja vanhemmille pelaajille vanha arcade on oivaa illanviettoa. Kaukana täydellisestä, mutta todellinen positiivinen yllättäjä.

4 years, 4 months ago

afaro rated Luigi's Mansion

 Luigi's Mansion 6/10

4 years, 5 months ago

afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list

Jo lapsena Nintendo eli mielestäni omassa maailmassaan. Kun ps1 julkaistiin, niin Nintendo teki asiat omalla tyylillään ja n64 oli se "toinen konsoli". Vaikka ps1:n ja Saturnin tarjonnasta löytyi paljon pureskeltavaa, niin silti aina kiinnosti nähdä mitä Nintendo teki uusilla peleillään. Nintendo on aina halunnut tehdä asiat omalla tavallaan, eikä iso kasa omia yksinoikeuspelejä ainakaan vähentänyt kiinnostusta. Omalla linjallaan Nintendo jatkoi gamecuben kanssa, kun päättivät formaattina käyttää mini - dvd - levyjä. Gamecubesta opin, että jokaisen uuden konsolisukupolven saapuessa laitehankintoja tehdään aina kaksi. Eli Nintendon laite ja sitten se toinen laite, jolla pelataan muut pelit. Itselläni tämä tapa alkoi vasta wiin kanssa ja siksi cube-pelien hankinta alkoi hieman jälkijunassa. Näin vanhempana olenkin ryhtynyt hankkimaan himoitsemiani cube-pelejä ja aina tilaisuuden tullen myös yrittänyt niitä läpäistä. Yksi peli jota odotettiin kuin kuuta nousevaa, oli jatko-osa Mario 64:lle. Maailman ensimmäinen oikeasti hyvä 3D - tasoloikka ei koskaan jatkoa saanut n64:lla, ja ennakko-odotukset uudelle pelille cubella olivat suuret. Yllätys olikin suuri, kun kaverit sitten ilmoittivat julkaisevansa ensin Luigiin keskittyvän pelin ja varsinaisen jatko-osan Mario 64:lle sitten hieman myöhemmin. Monia tämä jostain syystä ärsytti, mutta itseäni se ei haitannut. Pääasia oli, että Luigista kertova peli olisi hauska ja jatko-osaa Mario 64:lle saadaan tehtyä ilman paineita kunnolliseksi. Cubea kun en junnuna omistanut, niin ensikosketus peliin tapahtui vasta hieman ennen armeijaa kaverin kanssa. Sen verran hauskalta se vaikutti, että pitihän se sitten hankkia. Tämä tapahtui sitten melkein kymmenen vuotta myöhemmin. Eli ihan ajoissa tässä ollaan. Luigi's Mansion ei ole tasoloikka, vaan jonkin tapaisessa lintuperspektiivistä tapahtuva pulma-seikkailupeli. Pelin idea on siis se, että Mario on kaapattu kummitustaloon ja Luigi sitten haamujengiukkoilee haamuimurin kanssa. Eli tarkoitus on saada haamuja kiinni ja välillä ratkaista puzzleja, joiden avulla saa uusia haamuja ja paikkoja esille. Tarinallisesti peli on hyvin perusmario, eikä siinä valittamista. Asiat tapahtuvat koska juttu x tapahtui ja siksi pelaajan pitää tehdä asiaa y. Selvä homma. Julkaisupeliksi Luigi's Mansion on todella komea peli. Varsinkin ovien avaamisissa tapahtuvat käsianimaatiot ovat aina olleet mielestäni jostain syystä komeata katseltavaa. Peli pyörii muutenkin nätisti koko ajan, eikä mitään framedroppeja tapahtunut vaikka ruudulla oli toinen toistaan isompaa haamua. Myös valo - ja varjoefektit onnistuvat tuomaan juuri oikeanlaista tunnelmaa. Komeaa katseltavaa, ei voi muuta sanoa. Myös äänipuoli on todella hyvin toteutettu. Varsinaisen musiikin ja ambienssiäänien suhde on juuri oikea. Koskaan ei tunnu, että äänipuolelta tulisi liikaa tavaraa, vaan pelin tunnusmusiikki ja sen eri variaatiot soivat juuri oikeissa kohdissa eikä Luigin hyräily koskaan häiritse. Hiljaisemmissa hetkissä kuulee kummitustalon narinaa. Tietyt kummitukset kierrättävät ääniefektejä aika railakkaasti ja välillä otti pannuun, kun sama kälätys ja kalatus kuului kirjaimellisesti ruudun täydeltä ison haamukasan hyökätessä. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut kauhean usein. Valitettavasti ohjaus jättää toivomisen varaa. Itse liikkuminen onnistuu kyllä hyvin, mutta imurin ohjaaminen on välillä hieman hankalaa. Oudosta lintuperspektiivistä johtuen pelissä ei ole varsinaista kamerakontrollia, vaan asioita tutkitaan gameboy horror - laitteen avulla sekä käyttämällä huoneista löytyviä peilejä. Hauska ja toimiva idea, ei siinä mitään. Kamerakontrollin puuttuminen kuitenkin vaikeuttaa imurin ja taskulampun käyttöä, sillä oikean asennon löytäminen on joskus vain sekunneista kiinni ja siinä mokaaminen voi tarkoittaa kunnon turpasaunaa. Se ei meinaa hyvää, sillä tallennuspaikkoja on todella vähän ja välillä saa oikein kunnolla hakea sydämiä energiatason palauttamiseksi edes siedettäväksi. Imurin käyttö on myös hidasta, mikä vaikeuttaa asiaa entisestään. Välillä suusta pääsi ruma sana jos toinenkin, kun aivan selkeästi osoitin imurilla tai lampulla oikeaan paikkaan. Peli ei tätä vain halunnut hyväksyä vaan päätti etten osoitakkaan oikeaan suuntaan ja henkihän siinä meni. Monta kertaa näin ei käynyt ja yleensä toisella yrityksellä tiesi tarkemmin mihin sohia. Yleensä silloin Luigi näytti osoittavan vielä enemmän ohi kuin silloin, kun mielestäni osoitin oikeaan kohtaan. Varsinkin loppubossin kanssa tuntui, että imurista loppui löpö eikä tähtäys onnistunut millään. Se teki perus loppubossista väärällä tavalla vaikean. Loppujen lopuksi peli oli ihan ok. Sillä koitettiin tehdä uutta, ja silloin kaikki ideat eivät välttämättä toimi täysin. Tällaisista asioista opitaan ja korjataan jatko-osaan. Harmi vain, että sitäkin sai odottaa joitain vuosia. Ehkä sitä sitten joskus eläkkeellä.

4 years, 5 months ago

afaro rated Teenage Mutant Ninja Turtles

 Teenage Mutant Ninja Turtles 5/10

4 years, 5 months ago

afaro added 2 items to Pelimeuhkailut list

4 years, 5 months ago

afaro posted a list

Pelimeuhkailut (18 games items)

4 years, 5 months ago