Explore
 Lists  Reviews  Images  Update feed
Categories
MoviesTV ShowsMusicBooksGamesDVDs/Blu-RayPeopleArt & DesignPlacesWeb TV & PodcastsToys & CollectiblesComic Book SeriesBeautyAnimals   View more categories »
Listal logo
Avatar
Points: 546

afaro

Add afaro as a friend


afaro will be notified and will have to accept this friendship request, to view updates from afaro and their ratings you must follow them.


Remove afaro as a friend


Follow afaro

Follow content (Lists, pictures, videos, reviews & votes)

Track ratings in these areas:
Movies Music
TV shows Books
DVDs Games

Lists

2 votes
Pelimeuhkailut (18 items)
Game list by afaro
Published 1 year, 4 months ago



Recent reviews




Games

Top rated
My games page

Rated 12 games

My feed

afaro added 6 items to Pelimeuhkailut list
Digimon Story Cyber Sleuth: Complete Edition
Knack II
Sword Art Online: Hollow Realization
Gears of War
Zelda II: The Adventure of Link

4 months ago
9 months, 2 weeks ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Die Hard: Nakatomi Plaza
Die hard - elokuvasarja ei taida olla tuntematon, jos toimintaelokuvat ovat lähellä sydäntäja Itsekin olen katsonut kaikki sarjan elokuvat useampaan otteeseen. Tästä pelistä en kuitenkaan tiennyt yhtään mitään. Kaveri näki sen paikallisessa pelikaupassa ja naureskellen kertoi sen olevan aikas karua tavaraa. Viiden euron hintalappu kuitenkin puhui minut ympäri ja päätin ostaa sen. Pienen säätämiseen jälkeen peli toivottaa pelaajan tervetulleeksi ehkä pelimaailman kauheimmalla ääninäyttelyllä. Grafiikoista ja näyttelyn tasosta huomaa, että budjetti on tainnut pitkälti palaa lisenssin ostamiseen. Animaatiot ovat myös yhtä palikkaa ja naurua saikin pidellä pariin otteeseen. Peli on jonkinlainen uudelleenkerronta alkuperäisestä die hardista omalla pienellä twistillään. Peli kuitenkin seuraa alkuperäistä elokuvaa suht tarkkaan ja tiettyjen kohtauksen tietäminen peliä pelatessa on tärkeää. Muuten pelissä joutuu jumiin ihan turhaan. Tästä pelistä en valitettavasti ole paljon kerrottavaa. John Mcclaneen on panostettu ja reploja lentää. Hahmo myös käyttää asetta kuin elokuvissa, mikä on pienen plussan arvoinen asia. Vastustajat taas ovat aika palikkamaisia, myös älykkyydeltään. Ne yleensä vain seisovat tietyssä paikassa ja antavat aseen laulaa, kun pelaaja pääsee lähelle. Mitään stormtroopereita nämä kaverit eivät kuitenkaan ole, vaan tähtäyssilmää ja energiaa kyllä löytyy. Varsinkin rankemmilla vaikeusasteilla turha ramboilu tuo kuolon kotiovelle todella nopeasti. Kontrolleissa ei kuitenkaan ollut mitään valittamista. Musiikki on aika mitään sanomatonta ja samoja lyhyitä ralleja kierrätetään koko ajan. Peli tosiaan seuraa aika suoraviivaisesti elokuvaa. Jos elokuva on millään tavalla tuttu, ei pelin kanssa nokka tuhise kuin parin illan verran jos sitäkään. Muutama täysin oma kenttä löytyy ja elokuvan kohtauksista on saatu tehtyä erittäin mielenkiintoisia kenttiä. Mainitsemisen arvoinen kenttä on mielestäni elokuvan/pelin lopussa, kun John haavoittu ja joutuu painamaan jalka verta vuotaen eteenpäin. Aika on kortilla ja hoitotarvikkeita pitää löytää. Kentissä välillä on hieman fiksumpia pirulaisia jotka osaavat heittää kranaatteja. Ensimmäisellä kerralla nämä penteleet saattavat yllättää, mutta pelin edetessä niitä osaa vältellä. Ei tämä nyt mikään huono ollut, mutta kaukana hyvästä. Die Hard - fanit todennäköisesti löytävät tästä eniten nautintoa ja fps-fanille tämä voi olla ihan siedettävä välipalapeli. Itse ainakin sain hupi viiden euron edestä, mutta ei tätä oikein pysty muuta kuin huumoriarvon puolesta suosittelemaan.
9 months, 2 weeks ago
Killzone
 Killzone 5/10
10 months, 3 weeks ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Killzone
Muistan, kuinka killzonea hehkutettiin. Sen piti olla jotain suurta, jotain mahtavaa. Sen piti olla ps2:n Halo. Sitten se julkaistiin, eik√§ siit√§ en√§√§ puhuttu. En varmasti ollut ainoa joka uskoi, ett√§ peli j√§isi unholaan. Toisin kuitenkin k√§vi, ja olemme saaneet sarjasta nauttia aina ps4:een asti. Aikanaan t√§m√§ ensimm√§inen osa j√§i kesken ja kaverin kanssa p√§√§tettiin pelata se vihdoin ja viimein. Ihan alkuun on pakko sanoa vau. Siis ei vau, vaan WAU. T√§m√§ peli on aivan mahtavan n√§k√∂inen ps2 - peliksi. Ps2 ei ollut mik√§√§n tehomylly ja tehoissa j√§i kyll√§ xboxin jalkoihin. T√§m√§n n√§k√∂isen pelin tekeminen ei varmasti ole ollut mik√§√§n helppo homma ja viel√§ t√§n√§kin p√§iv√§n√§ t√§t√§ kyll√§ kehtaa katsella. Mielest√§ni ihmiset aikanaan l√§hestyiv√§t t√§t√§ peli√§ v√§√§r√§ll√§ tavalla, sill√§ peli√§ mainostettiin Halon kilpailijaksi. Vaikka molemmat ovatkin fps - pelej√§, niin ne ovat pelein√§ silti hyvin erilaisia. Siin√§ miss√§ Halo on toiminnallisempi, on Killzone taas paljon elokuvamaisempi. T√§m√§n huomaa erityisesti hahmon liikkumisessa ja siin√§, miten tietyt toiminnot pit√§√§ suorittaa. √Ą√§nimaailma on my√∂s oikein toimiva ja lis√§√§ elokuvafiilist√§. N√§in hyv√§n n√§k√∂ist√§ peli√§ ei kuitenkaan saada ilman uhrauksia. Valitettavasti uhrattavaksi on joutunut pelin kontrollit. Voi olla toki ihan tarkoituksellistakin, mutta hahmot liikkuvat todella raskaasti. Tattien herkkytt√§√§ joutui s√§√§t√§m√§√§n aika paljon, jotta t√§ht√§√§minen onnistuisi. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin pelin elokuvamaisuus vaikuttaa tiettyjen toimintojen tekemiseen. T√§m√§ h√§iritsee v√§lill√§, kun kesken toiminnan haluaisi vain sy√∂ksy√§ ja r√§iski√§. Pelin flow keskeytyy ik√§v√§sti, kun pit√§√§ odotella joitain kiipeilyanimaatioita. Herkkyyden s√§√§t√§misell√§ pelist√§ tulee heti pelattavampi, mutta normiasetuksilla pelaaminen on todella tuskallista. Kenttien vaikeusasteet heittelev√§t rajusti pelin alussa. Jo pelin alussa muistin, miksi aikoinaan peli j√§i kesken. Pelin toinen kentt√§ on pelin vaikein osuus. Kentt√§ itsess√§√§n ei ole kovin pitk√§, mutta siin√§ opetetaan tarkkuuskiv√§√§rin k√§ytt√∂. T√§ss√§ peliss√§ se on aivan kamala. Jos ei tied√§ mit√§ tekee, niin kuolo korjaa hyvin nopeasti ja checkpointit on levitetty v√§h√§n sinne sun t√§nne. Lyhyemmiss√§ kentiss√§ checkpointeja ei v√§ltt√§m√§tt√§ edes ole jolloin kent√§t pit√§√§ vet√§√§ yhdelt√§ istumalta l√§pi ja kuolema tarkoittaa kent√§n alusta aloittamista. Vaikeustaso kuitenkin tasoittuu toisen kent√§n j√§lkeen ja muutamaa vaikeampaa kentt√§√§ lukuunottamatta lyhyemm√§t kent√§t pystyy l√§p√§isem√§√§n paljon helpommin tarinan edetess√§ ja asevalikoiman parantuessa. Itse tarina meni t√§ysin ohi. On sota ja porukkaa kuolee. Peli aloitetaan tubettaja Ray William Johnsonin n√§k√∂isell√§ tyypill√§, mutta tarinan edetess√§ mukaan tulee muitakin hahmoja ja n√§m√§ sitten yhdess√§ muodostavat jonkinlaisen iskuryhm√§n. Ryhm√§ itsess√§√§n on kiinti√∂hahmojen voittojoukkue. L√∂ytyy valkoista, naista, tummaa ja vihre√§√§. Hahmoilla on omia erityiskykyj√§ ja aseita ja porukan kiinti√∂tummalla on pelin paras ase. T√§ll√§ hahmolla pelaaminen helpottaa peli√§ huomattavasti. Kaikki sota-action-elokuvan kliseet k√§yd√§√§n l√§pi. Tarina on kuitenkin aikas pitk√§, eli pelattava ei ihan heti lopu. Ymp√§rist√∂kin vaihtuu kenttien v√§liss√§ tarpeeksi usein ja osa niist√§ on todella komeaa katseltavaa. Taistelut itsess√§√§n ovat hyvin yksipuolista tavaraa, mutta tasaisesti vaihtuva ymp√§rist√∂ pit√§√§ pelaajan hereill√§. Loppujen lopuksi Killzone ei Haloa mill√§√§n kaada. Peli on aina ollut ja tulee aina olemaan vain taidonn√§yte siit√§, mink√§laista tavaraa ps2:lla voidaan tehd√§. Komea ulkoasu ei pelasta b-luokan-action-hk:n-sininen-lenkki-tason toimintaleffaan verrattavaa sis√§lt√∂√§. Pelattava, mutta aikas keskinkertainen kokemus, jonka virheet korjattiin sarjan toisessa osassa.
10 months, 3 weeks ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Dragon Ball: Raging Blast
Dragonball on yksi lapsuuteni suosikkeja, mitä sarjakuviin ja tv-ohjelmiin tulee. Näin aikuisenakin seuraan sarjaa aktiivisesti ja myönnän olleeni todella innoissani, kun aikanaan Super alkoi Japanissa pyörimään. Mangan jatkuessa ja uutta sarjaa odotellessa päätin pelata väliin jääneitä dbz - pelejä. Nuorempana niitä tosiaan tuli ps2 - aikakaudella tahkottua aika tavalla, mutta ps3:lla kiinnostus hiipui kun muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Silloin joskus tuli Burst Limit - niminen peli pelattua ja se onkin ainoa näistä ps3 -ajan peleistä, josta arvostelua ei todennäköisesti tule. Se oli ihan ok tappelupeli ja se oli kuin ps2:n ensimmäisen budokain remake. Jos perinteisemmät tappelupelit kiinnostaa, niin kannattaa ainakin kokeilla. Mennään nyt kuitenkin itse asiaan. Muistan joskus ladanneeni demon tästä ja se ei oikein vakuuttanut. Se vain tuntui paremmilla grafiikoilla toimivalta tenkaichi - sarjan peliltä. Raging blastin taustallahan on tenkaichi - sarjan tekijätiimi, eli mikään iso yllätys ei siis ollut kyseessä. Tuohon aikaan sarjan suosio oli hieman hiipunut ja pelit alkoivat toistaa itseään. Kun uutta materiaalia ei ollut, tehtiin peleihin yleensä omaa eksklusiivista materiaalia. Niistä myöhemmin lisää. En edes tiedä mistä aloittaisin, kun pelissä on niin paljon nuristavaa. Jos nyt kuitenkin aloitetaan siitä positiivisimmasta asiasta, eli grafiikoista. Kuten alussa sanoinkin, pelin grafiikka pohjautuu aikaisempaan tenkaichi - sarjaan. Tekijätiimi sai kyllä jo ps2:lla aika hyvin sarjan tyylin esille, mutta tietyt hahmot eivät ihan olleet esikuviensa mukaisia ja pieni kulmikkuus loisti joidenkin hahmojen kohdalla. Näistä kauneusvirheistä on päästy pitkälti eroon ja se tietty rajoitteden tuoma tönkköys ei ole enää havaittavissa hahmomalleissa. Vaikka jotkin hahmot eivät vieläkään ole esikuviensa mukaisia, ovat ne silti lähempänä kuin aikaisemman sukupolven peleissä. Ikäisekseen peli on hyvän näköinen ja sarjalle uskollinen. Musiikista en oikein pysty sanomaan mitään. Se on sitä samaa mitä tenkaichi -sarjan peleissä on totuttu kuulemaan. Taustalla ihan toimivia ralleja, mutta budokai - sarjan musiikkeja ei vain voi voittaa. Efektit ovat myös toimivia ja kun täysillä ampuu ki-hyökkäyksillä niin se oikeasti tuntuu. Kontrollit ovatkin sitten toinen juttu. En ymmärrä, mitä tekijätiimi on ajatellut näitä päätöksiä tehdessään. Tenkaichien kontrollit ja taistelusysteemi olivat toimivia ja lähdemateriaalille sopivia, mutta jostain syystä sitä on lähdetty muuttamaan. Ymmärrän kyllä, että paremmalla laitteistolla halutaan tehdä sarjaa mukailevampaa tavaraa. Valitettavasti se on tehty mielestäni huonosti, sillä peliin ei voi noin vain hypätä. Taistelusysteemi ei juuri muistuta aiempaa tenkaichi - sarjaa ja turpaan tulee hyvin nopeasti. Tutoriaali on pakko käydä läpi ja se on todella puuduttavaa. Pelkästään perusasioiden tekeminen on tehty todella vaivanloiseksi ja tuntuukin, että eri toimintoja on vain heitelty ympäri ohjainta kun kerran nappuloita riittää. Kun toimintojen sijainteihin tottuu, niin homma alkaa sujumaan. Tällöin alkaa tulla esille se, mitä tekijätiimi on ajatellut tätä systeemiä tehdessään. Todella harmillista, että sen oppiminen on niin ison työn takana. Taistelusysteemin monipuolisuus ei kuitenkaan pääty tähän, sillä kaikki hahmot ovat yksilöllisiä ja käyttäytyvät omalla tavallaan. Ei ole siis toista, joka tekisi asiat samalla tavalla. Tämä on kunnioitettava suoritus tekijätiimiltä ja oman hahmon löytämisessä ja tekniikan löytämisessä meneekin hetki. Valitettavasti huomio ei näköjään ole jakautunut tasaisesti, sillä osa hahmoista on ylivoimaisia ja pari suorastaan rikkinäisiä. Tällöin jotkut tarinan taisteluista on tarpeettoman vaikeita tai aivan liian helppoja. Vaikeusaste pysyy järkevissä mittasuhteissa kuitenkin suurimman osan ajasta. Sisällön osalta peli on aikamoinen pettymys, jos ps2 - ajan pelejä on jo pelannut. On todella outoa, että ps2:n peleissä on enemmän sisältöä kuin tehokkaamman laitteen uudemmassa pelissä. Siinä missä jo toinen tenkaichi kävi kaikki silloiset sarjat ja elokuvat läpi, käy Raging Blast läpi vain pelkästään sarjan "Z" - osuuden ja siitäkin se jättää jostain syystä osan pois. Pari elokuvaa kyllä käydään läpi, mutta se on laiha lohtu. Pelin eksklusiivinen tavara oli silloin joskus ihan kiinnostavaa, mutta sillä ei nykypäivänä ole mitään arvoa uuden sarjan ja uusien pelien tultua markkinoille. Asiaa ei helpota se, että vaikeimmat kentät ovat heti pelin alussa. Tällöin eteneminen alussa on suorastaan ärsyttävää, kun vastustaja muiluttaa sen minkä kerkeää eivätkä kontrollit ole vielä täysin tutut. Taistelut kyllä helpottuvat ajan myötä ja vieläpä entisestään kun kontrolleihin tottuu. Tällöin taistelut ovat välillä ihan hauskojakin ,kun pääsee kunnolla revittelemään. Röyhkeintä kuitenkin mielestäni on se, että peli pitää pelata ainakin kaksi kertaa läpi jotta sen saisi täysin läpi. Peli lensi heti hyllyyn, kun tarina oli täysin läpäisty. Paljon opettelua ja tottutelua vaativa taistelusysteemi ei hirveästi palkitse, kun sinänsä ihan hyvältä näyttävä peli on sisällöltään niin köyhä. Peli kyllä on ihan sopiva sellaiselle henkilölle, joka on vasta löytänyt dragonballin maailman. Peli on kyllä karu pettymys sellaiselle, joka on ps2:n ajan pelit pelannut läpi.
11 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Sword Art Online: Lost Song
Edellisen Sword art - pelin l√§p√§isemisen j√§lkeen olin rehellisesti sanottuna innostunut pelaamaan sarjan seuraavaa osaa. Sit√§ oli kehuttu hyv√§ksi jatko-osaksi ja peli oli saanut plussaa my√∂s silt√§ pelikunnalta, joka ei niin itse sarjasta v√§litt√§nyt. Parin ei niin mairittelevan youtube - videon katsomisen j√§lkeen aloitin pelin pienell√§ varauksella. En osaa oikein p√§√§tt√§√§, mist√§ aloittaisin palautteen antamisen. Jos aloitetaan vaikka grafiikoista. Peli on paljon paremman n√§k√∂inen kuin edelt√§j√§ns√§, vaikka k√§sikonsolipainotteisuus paistaa hieman l√§pi. Peli selv√§sti on suunniteltu tehokkaammalle k√§sikonsolille ja menisi l√§pi my√∂s pienen budjetin ps3 - pelin√§. Peli muuten julkaistiin my√∂s joissain maissa ps3 - pelin√§. Itse pelasin ps4 - versiota ja siin√§ rajoitukset tulivat enemm√§n esille. T√§m√§ ei kuitenkaan haitannut, sill√§ ulkoasu oli hyvin sarjalle uskollinen eik√§ edellisen osan psp - p√∂kkel√∂hommista ollut tietoakaan. Pienet yksityiskohdat kuten eritt√§in t√§rk√§tyilt√§ vaikuttavat vaatteet sek√§ laimeat kuolemisanimaatiot olivat pienoinen pettymys, mutta eiv√§t pilaa kuitenkaan kokemusta. Ne vain ik√§v√§sti hieman pist√§v√§t silm√§√§n. √Ą√§nimaailmaltaan peli on oikein leppoisaa kuunneltavaa. Varsinkin ensimm√§isen saaren musiikki on todellista korvakarkkia ja muistuttaa itse√§ni vanhojen pc - pelien √§√§niraidoista. Jos tarkkoja ollaan, niin ensimm√§isen saaren musiikki tuo mieleeni Jazz Jackrabbitin ja Attack of the mutant penguinsin. Muiden saarien kappaleet eiv√§t ihan t√§lle tasolle yll√§, mutta ovat ihan kelpo tavaraa. Kaupungeissa kuuluva ihmisten hulina on ihan peruskauraa. Kontrollit olivat aikasmoinen yll√§tys. T√§m√§ peli ei ole edellisen osan kaltainen mmorpg - simulaatio, vaan mmorpgss√§ tapahtuva action - rpg. Liikkuminen ja taisteleminen eiv√§t siis tapahdu WoW - tyyliin, vaan pelitapa on nyt enemm√§n perus Tales of - tyyppist√§ menoa. T√§m√§ vaati hieman totuttelua, sill√§ olin niin tottunut aikaisemman pelin hieman t√∂nkk√∂√∂n, mutta silti ihan toimivaan ja loogiseen pelitapaan. Pelin alussa tehd√§√§n toki tutoriaali, joka k√§yd√§√§n l√§pi aikas reippaalla tahdilla ja totuttelun j√§lkeen pelaaminen sujuu aika hyvin. Hahmojen ja aseiden kehitys on my√∂s muuttunut. Perusidea aikaisemmasta pelist√§ on s√§ilynyt, mutta se on yksinkertaistunut paljon. T√§m√§ on mielest√§ni hyv√§, sill√§ edellisen pelin systeemi oli sin√§ns√§ hyv√§, mutta sis√§lt√∂√∂n suhteutettuna turhan monipuolinen ja siksi silloin itselt√§ni j√§i aseiden j√§nnempi kehitys tekem√§tt√§ kun kerran p√§rj√§sin pienemm√§ll√§kin s√§√§d√∂ll√§. T√§ss√§ peliss√§ taas systeemi olisi saanut olla jopa hieman syvempi, mutta t√§ll√§ l√§hestymistavalla itse pelin jatkaminen oli helpompaa eik√§ pelin flow k√§rsinyt niin paljoa. Peli on my√∂s sopivan mittainen. Oli mukava yll√§tys, ett√§ hahmojen kanssa tapahtuviin seikkailuihin pystyy my√∂s osallistumaan. Toisin oli aikaisemmassa osassa, jossa monta seikkailua vain seurattiin. Pikkutuhmia vitsej√§ ei my√∂sk√§√§n ollut niin paljon, mutta osa niist√§ oli edellisen osan vitsej√§ roisimpia. Tarina muutenkin yritti olla hieman k√§ytt√§j√§yst√§v√§llisempi. Valitettavasti tarina ei ole mitenk√§√§n erityinen. Alun j√§nn√§ilyn j√§lkeen peli alkaa kierr√§tt√§m√§√§n vihollisia ja alueita aika rajulla k√§dell√§ varsinkin pelin loppupuolella eik√§ rpg-klisheill√§ t√§ytetty tarina etene juuri mihink√§√§n. Itsell√§ni k√§vi viel√§ niin, ett√§ jotenkin onnistuin l√∂yt√§m√§√§n juuri ne tarinaan sopivat aseet ja kehitt√§m√§√§n ne niin, ett√§ lopputaistelut viimeist√§ oikeaa pomotaistelua my√∂ten olivat liian helppoja. Varsinkin ensimm√§isen loppupomon j√§lkeen skippailin hahmojen keskustelup√§tki√§ todella tiuhaan tahtiin. Uudet hahmot olivat kyll√§ hyvin suunniteltuja ja viittaukset aikaisemman pelin tapahtumiin olivat tervetulleita, mutta muuten tarina ei muutamaa kohtaa lukuunottamatta j√§√§nyt oikein mieleen. K√∂yh√§st√§ tarinastaan huolimatta t√§m√§ peli on ihan menev√§√§ ajan vietett√§. Nopeatempoisuutensa takia pelin l√§p√§isemisess√§ ei menee kauaa, varsinkin jos reippaalla tahdilla vet√§√§. Toimivat kontrollit ja n√§tit maisemat auttavat paljon ja alelaarista kannattaa t√§t√§ peli√§ kyll√§ etsi√§, jos action rpg - hammasta kolottaa ja pikaiselle fixille olisi tarvetta. Paljon parempi kokemus kuin aikaisempi osa, mutta parantamiseen varaa on kyll√§ viel√§.
12 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Sword Art Online: Hollow Fragment
En ollut tutustunut Sword Art Onlineen juuri millään lailla, kun aloitin tämän pelin pelaamisen. Kyseinen peli ja sen jatko-osat tulivat vastaan, kun etsin playstation 2:n .hack - sarjaa muistuttavia pelejä. Parin gameplay - videon katsomisen jälkeen päätin ostaa tämän pelin. Hinta ei ollut mikään kauhea, noin kaksikymmentä euroa. Sword art online - pelit perustuvat alkuperäiseen kirjasarjaan pohjautuvaan animeen. Pelit eivät kuitenkaan seuraa täysin animen tarinaa, vaan luovat oman jatkumonsa. Animea saati kirjasarjaa ei siis tarvitse osata ulkoa, jotta pelistä nauttisi. En halua enempää spoilata juonta, mutta joissain kohdissa pelissä käydään läpi joitain animessa tapahtuneita asioita. Tällöin muutama kysymysmerkki voi nousta pintaan, jos sarjan tarina ei ole entuudestaan tuttu. Myös joidenkin hahmojen käyttäytyminen ja suhde päähenkilöön ei välttämättä täysin aukene, mutta pelin edetessä asiat kyllä pitkälti selitetään. Tämä julkaisu on eräänlainen kokoelma. Mukana on siis kokonaan remasteroitu ja hieman muunneltu versio sarjan ensimmäisestä osasta, joka julkaistiin PSP:lle ja vain Japanissa. En valitettavasti pysty vertaamaan, miten paljon versiot eroavat toisistaan. Mitä olen lukenut, niin mekaniikat on päivitetty "jatko-osan" mukaisiksi ja hahmojen esittelemistä ja juonta muutettu sen verran, jotta se toimisi paremmin "jatko-osan" kanssa. Käytän jatko-osaa lainausmerkeissä, sillä ensimmäisen pelin lisäksi mukana on uusi tarina, hollow area, joka tapahtuu jossain vaiheessa pääpelin tarinan aikana. Siitä hieman myöhemmin. Grafiikka on ihan mukiinmenevää. Kyse on kuitenkin alunperin Vitalle julkaistusta pelistä, joka on remasteroitu playstation 4:lle. Varsinkin ensimmäisen pelin kohdalla huomaa PSP:n tuomat rajoitteet, sillä ympäristöjä kierrätetään välillä oikein huolella. Hollow area taas on paljon monipuolisempi ja sisälsi todella hienoja alueita. Vitalla pelatessa grafiikka varmasti olisi enemmän edukseen, näin television kautta pelatessa käsikonsolimaisuus paistaa hieman ikävästi läpi. Ohjauksessa on kyllä parantamisen varaa. Varsinkin ensimmäisessä pelissä huomaa monissa PSP - peleissä olevat ohjausongelmat ja se tietynlainen käsikonsolitönkköys on mukana koko pelin ajan. Tuntuu, että hahmot eivät reagoi mihinkään kun on oikeasti kiire ja ruudulla heiluu jos minkälaista mölliä ja komboa. Itemien käytössä ärsytti suuresti, että sekään ei tapahtunut automaattisesti. Piti antaa animaation tapahtua, jotta item tulisi käytettyä. Tämä oli hyvin ärsyttävää, kun itemin käytön aktivoi ennen kun energian loppumista, mutta hahmo ei käyttänyt itemiä, koska animaatiota ei tullut ja kuoli siihen paikkaan. Näitä ei onneksi ollut paljon, vaan ongelmat ilmenivät intensiivisimmissä kohdissa. Suurin osa pelistä kulki suurin piirtein niinkuin pitikin. Koska peli simuloi MMORPG:tä, on taistelusysteemi myös sen mukainen. Mistään kauhean syvästä taistelusysteemistä ei siis ole kyse, vaan hahmo lyö automaattisesti vihollista. Pelaaja liikuttaa hahmoa aina tarvittaessa suojaan ja halutessaan voi käyttää erikoishyökkäyksiä. Todella moni mölli kuolee erikoisiskujen spämmimiseen ja parilla väistöliikkeellä ja grindaamisella homma sujuu sutjakkaasti. Molempien tarinoiden loppupuolella peli myös vaikeutuu ja vaikeampien möllien kanssa joutuukin suunnittelemaan jonkinlaista taktiikkaa. Tarinansa puolesta tämä julkaisu on pitkä ja rahalle kyllä sen osalta saa vastinetta. PSP-peliksi itse pääpeli on todella pitkä, vaikka tarinan osalta mistään mestariteoksesta ei ole kyse. Tarina on erittäin perus pikkutuhmalla huumorilla höystettynä. Jos japanilainen pikkutuhma pervoilu ei nappaa, ei tämä välttämättä ole pelisi. Se hieman häiritsi itseäni alussa, mutta tarinan edetessä nauroin joillekin vitseille ja sikailuille. Ensimmäinen peli ei PSP:n rajoituksista johtuen ole niin "morppi", vaan enemmän dungeon crawler. Kaikki luolat eroavat hieman toisistaan, mutta samat teemat toistuvat aika ajoin. Varsin puuduttavaa on, että jokaisen kentän viimeinen luola (joka vie aina bossille) on ulkoasultaan täysin identtinen, eivätkä sokkelot juuri eroa toisistaan. Kiinnostavia vihollisia kyllä löytyy, ja varsinkin alussa ja lopussa on kiinnostavia bossfighteja. Pelin puolivälissä olevat kerrokset eli luolastot ovat aika huttua ja ne menee todella nopeasti läpi. Vaihtelua kyllä löytyy hieman, sillä jotkin kerrokset ovat puzzlepainotteisia ja jotkut taas enemmän seikkailuntäyteisimpiä. Jokaisella kerroksella on omat sidequestinsa, jotka tuovat hieman maustetta ennalta-arvattavaan toimintaan. Myös kaupungista voi saada eri hahmoilta sidequesteja ja tarinaklippejä, jotka tuovat lisäsisältöä peliin. PSP:n peliksi ihan ok settiä, mutta aika vanhentuneelta se tuntui näin playstation 4:lla. "Jatko-osa" eli hollow area on toista maata. Se on paljon monipuolisempi ja se jopa muistuttaa morppia. Tämä osuus pelistä muistutti myöhempien aikojen ps2 - rpgtä ja sitä oli hauska pelata. Ihan oikeanlaista kokemusta en siitä kuitenkaan saanut, sillä pääpelin läpäistyäni olin sen verran vahva, että vain muutamassa kohdassa hollow area oikeasti antoi jotain haastetta. Tuntuikin, että pelasin steroideilla pumpattua new game plussaa tai after game - sisältöä/dlc:tä. Hollow arean voittamisen jälkeen tulee vielä lisää sisältöä, mutta vain osa siitä on tarinan osalta ns. pakollista pelattavaa. Ei kyllä kaduta, että kaksikymmentä euroa uhrasin tähän peliin. Hyvin ennalta-arvattavasta tarinastaan ja vioistaan huolimatta tämä peli on ihan mukavaa ajanvietettä, jos rpg-hammas kolottaa eikä halua mitään liian syvällistä peliä pelata. Sarjan tunteminen tuo oman plussansa, mutta ilman sitäkin kyllä pärjää. Pelin pervoilu ei ole kaikille, mutta sen kestävät henkilöt saavat tästä kyllä viihdettä. Sisältöä kuitenkin löytyy eli ei tätä ihan parissa illassa läpi pelaa ja koko rahan edestä saa kyllä möllejä mätkiä. Toivottavasti kunnon laitteille tehdyt jatko-osat ovat parempia.
1 year, 1 month ago
1 year, 2 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
The Legend of Zelda
Kyll√§, t√§m√§ peli on legendaarinen, mutta JUMALISTE se ei ole juuri mill√§√§n tavalla vanhentunut arvokkaasti! Pahoittelut ry√∂pyst√§. T√§m√§ peli on vain niin legendaarisesssa maineessa, ett√§ siin√§ olevat ongelmat suorastaan h√§mment√§v√§t. Koko Zelda-sarjahan on jotain niin erikoislaatuista, ja t√§st√§h√§n se kaikki on alkanut. Pelist√§ l√∂ytyvist√§ ongelmista johtuen sit√§ pelatessani kyll√§ ihmettelin √§√§neen, miten t√§m√§ peli on voinut menesty√§ ja luoda kokonaisen pelisarjan. Idea peliss√§h√§n on tosi siisti ja tuo mieleen t√§m√§n p√§iv√§n peleist√§ ehk√§ eniten dark soulsit. Eli idea on seikkailla omaan tahtiin ja l√∂ydettyjen vihjeiden avulla p√§√§st√§ tarinassa eteenp√§in. Eli ik√§√§n kuin oma seikkailu takapihan metsik√∂ss√§. Tarkoitus on siis tutkia karttaa ja kavereiden kanssa pohtia puzzleja ja jakaa tietoa. T√§m√§ on mielest√§ni hieman ongelmallinen asetelma, sill√§ ainakin itsell√§ni t√§llainen toiminta ei olisi lapsena ollut mahdollista. Huomioitavaa on my√∂s se, ett√§ huonolla tuurilla kukaan l√§hell√§ ei omista samaa peli√§, jolloin tiedon saaminen ja jakaminen olisi turhauttavan vaikeaa. Pelin hyv√§√§ ideaa nakertaa kuitenkin presentaatio. Vaikka kuinka ottaisin julkaisuvuoden huomioon, on peli silti todella ankean n√§k√∂inen. Ei ruma, vain ankea. Ymp√§rist√∂ on selke√§√§, mutta hyvin pelkistetty√§. T√§st√§ johtuen monen salapaikan avaaminen ja l√∂yd√∂n tekeminen on vaikeaa, kun ei ole mit√§√§n vihjeit√§ mik√§ sein√§ pit√§isi r√§j√§ytt√§√§ tai mik√§ puu pit√§isi polttaa. Kaikki vain n√§ytt√§√§ t√§ysin samalta eik√§ tiettyj√§ kohtia erota milj√∂√∂st√§. On kuitenkin pakko my√∂nt√§√§, ett√§ kun saa seikkailu-ideasta kiinni, niin sit√§ ik√§√§n kuin lukee karttaa eri vinkkelist√§ ja my√∂nn√§n olleeni ylpe√§ itsest√§ni kun joitain paikkoja l√∂ysin ihan itse k√§ytt√§m√§tt√§ walkthroughta. Kyll√§, t√§m√§ peli on aivan mahdoton ja j√§rkytt√§v√§ aikasy√∂pp√∂ ilman walkthroughta. Itse l√∂ysin hyv√§n walkthroughn, joka vain opastaa paikkoihin ja ett√§ miss√§ j√§rjestyksess√§ ne kannattaisi menn√§ sek√§ kertoi joidenkin salapaikkojen reitit, jotta pelaaja v√§lttyisi turhalta ramppaamiselta. K√§ytt√§m√§ni walkthroughn ohjeistus toimi kuin kertoja uudemissa zelda-peleiss√§. Sen avulla sain kehitetty√§ Linki√§ paljon vahvemmaksi ennen kuin edes olin p√§√§ssyt ensimm√§iseen luolaan. T√§m√§ oli hyv√§, sill√§ muuten peli muuttuu liian vaikeaksi liian nopeasti. Luolat ovat pitk√§lti todella siistej√§ ja erilaisilla m√∂lleill√§ varustettuja sokkeloita, joita tykk√§√§ luolastokohtaisesti tutkia hieman tarkemminkin vaikkei sill√§ tarinan etenemiseen liittyen olisikaan paljon merkityst√§. Hirvi√∂ill√§ on omat heikkoutensa ja niiden l√∂yt√§misen j√§lkeen kaatuu isompikin m√∂lli. Loppupuolella yksi luolastoista on t√∂rke√§n vaikea, ja ragequit tapahtui pariinkin kertaan. Peli my√∂s k√§rsii huonosta lokalisoinnista. Famicom - versioon kuuluvia ominaisuuksia, kuten toisen ohjaimen mikrofonin k√§ytt√∂√§ ei ole korvattu tai yritetty muuttaa. T√§st√§ johtuen jotkin kohdat luolaistoissa ovat famicom - versiota vaikeampia. My√∂s huono k√§√§nn√∂s vaikeuttaa peli√§ turhaan. Ei ole kauhean mukavaa, kun muutenkin ohjek√∂yh√§ss√§ peliss√§ ohjeet on k√§√§nnetty huonosti. Walkthroughn avulla kuitenkin seikkailu onnistuu mainiosti ja kun seikkailuun p√§√§see enemm√§n sis√§lle niin peli muuttuu luontevammaksi. Musiikki on toki todella legendaarista, mutta tarjonta on aika suppea. Kaikille tuttua tunnusmusiikkia saa kuunnella paljon kuten my√∂s luolastojen musiikkia. Ei siin√§ oikeastaan sen enemp√§√§ sanottavaa ole. Ohjaus on ihan ok. Link liikkuu n√§tisti ja miekan heiluttaminen sujuu, mutta kun vihollisia on paljon niin Link tuntuu hieman hitaalta. Tuntuu, ett√§ vihulaiset liikkuvat paljon vapaammin ja nopeammin. Hieman vaikeampien m√∂llien kanssa tuntuu v√§lill√§ jopa ep√§reilulta kun ne vaan pist√§v√§t menem√§√§n eik√§ itse oikein tunnu pysyv√§n per√§ss√§. √Ąrtymist√§ lis√§√§ my√∂s se, ett√§ osuminen vihollisiin on todella tarkkaa, mutta Linkiin osuminen taas helppoa. Kai se on sit√§ lapsuus - ajan pulskautta, kun on niin helppo osua. Bonuksena viel√§ se, ett√§ jotkin v√§lineet pit√§√§ ostaa uudestaan, jos ne luolastossa menett√§√§. En ymm√§rr√§ kenen mielest√§ t√§m√§ on ollut hyv√§ idea. Pahimmassa tapauksessa pit√§√§ matkustaa takaisin aivan j√§rkytt√§v√§n pitk√§ matka, jotta silt√§ yhdelt√§ tietylt√§ myyj√§lt√§ saisi edullisemmin jonkin tavaran. Dark soulsissa toki on hieman samanlainen systeemi, mutta se on paremmin toteutettu. Onhan siin√§ ollut parisen kymment√§ vuotta aikaa kehitt√§√§ parempi systeemi. Mit√§ sitten lopussa k√§teen j√§√§? Walkthroughn kanssa ihan pelattava seikkailupeli. Ilman walkthroughta en edes l√§htisi pelaamaan. Walkthroughn avulla peli muuttuu paljon modernimmaksi ja helposti l√§hestytt√§v√§mm√§ksi ja pelaaja alkaa l√∂yt√§m√§√§n kaikkea siisti√§, kun seikkailun makuun p√§√§see. Kyll√§ jokaisen pelaajan t√§m√§ pit√§√§ ainakin kerran pelata, mutta walkthroughn kanssa.
1 year, 2 months ago
Toonstruck
 Toonstruck 7/10
1 year, 3 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Toonstruck
Point 'n' click - pelit ovat tietyn sukupolven juttu. 80- ja 90-luvuilla varsinkin Lucasarts ja Sierra julkaisivat King's questin ja Monkey Islandin kaltaisia klassikoita. Toki siihen seuraan sitten liittyi moni keskinkertaisempikin teos. Valitettavasti point 'n' clickien aika on ohi, ja vain kaltaiseni muumiot ymm√§rt√§v√§t niiden p√§√§lle. Toki retrohenkisi√§ genren pelej√§ julkaistaan silloin t√§ll√∂in, mutta aika entinen ei koskaan en√§√§ palaa. Toonstuckia on kutsuttu unohdetuksi helmeksi ja itselt√§ni se on aikanaan mennyt ohi. N√§in joululomalla oli aikaa katsoa, mist√§ sit√§ on j√§√§ty paitsi. Peli mainostaa itse√§√§n Roger Rabbitin peliversiona. Eli sekoitus oikeita ihmisi√§ ja animaatiota. L√§hell√§ kyll√§ k√§yd√§√§n, mutta ajan hammas on Roger Rabbitia kyll√§ kohdellut kauniimmin. Videoklipit ovat hyvin klassista "ys√§ri"-laatua, jonka kyll√§ annan anteeksi. Niihin lapsena tottuneena en koe asiaa ongelmana. H√§mment√§v√§√§ kyll√§ on, ett√§ t√§ss√§ uudessa julkaisussa ei klippien laatua ole hirve√§sti paranneltu. Klippien laatu heitteleekin v√§lill√§ aika rajusti, mik√§ ei ollut mik√§√§n positiivinen yll√§tys. Kyse on kuitenkin hyvin pienest√§ ongelmasta. Itse pelin grafiikka on kyll√§ n√§tti√§. Ihan Monkey Island 3:n tasolle ei p√§√§st√§, mutta aika Full Throttlen tasoilla ollaan. Eli ihan mukavaa katseltavaa, tuo mieleen aamupiirretyt. √Ą√§√§nin√§yttely on aivan ensiluokkaista. Hahmoilla on juuri oikeat √§√§net, ja p√§√§roolissa oleva 'Paluu tulevaisuuteen' - elokuvista tuttu professori vet√§√§ oikein maukkaan suorituksen. Jotkin kohtaukset ja lausahdukset hieman t√∂ks√§ht√§v√§t, mutta t√§m√§n voi laittaa aikataulun ja budjetin piikkiin. Roolisuorituksessa pomppaa esiin v√§lill√§ liev√§√§ proffailua, mutta t√§m√§ on varmasti ollut ihan tarkoituksellista. Musiikki on my√∂s ensiluokkaista, v√§lill√§ kuuluu tunnelmaa luovaa ambienssi√§√§nt√§ ja v√§lill√§ otteita klassisen musiikin ikivihreist√§. Juonellisesti ollaan my√∂s Full Throttlen tasolla. Juoni on siis ihan perus hyv√§, mutta ehk√§ hieman ennalta arvattava. Pari kertaa tuli todettua, ett√§ "tuo on varmasti pahis" tai "toi tekee kohta sellaisen tempun" ja joka kerta osuin oikeaan. Voi tietenkin olla, ett√§ genren pelej√§ pelaan jo niin rutiinilla kaikkien vuosien j√§lkeen. Kuten Full Throttlen kanssa, tarina ei ole kovinkaan pitk√§. Peli keskittyy enemm√§n uusien kikkojen esittelyyn. Itsell√§ni pelikokemus hieman k√§rsi, sill√§ hoidin asiat v√§√§r√§ss√§ j√§rjestyksess√§. T√§ll√∂in en hirve√§sti ollut kaupungissa vihollisten ollessa kyl√§ss√§. T√§st√§ johtuen en esimerkiksi joutunut pelin ensimm√§isell√§ puoliskolla vankilaan. Vangiksi ei ole pakko joutua, mutta pelin oppimiskaareen selke√§sti kuuluu tiettyjen mokien tekeminen. Oli sitten rutiinista kyse tai ei, mutta puzzlet ja muut arvoitukset eiv√§t olleet mitenk√§√§n vaikeita. Tietyt ajastetut, hahmojen animaatioihin perustuvat puzzlet olivat haastavempia kun ei tiennyt mit√§ pit√§isi n√§hd√§. My√∂s englannin kieleen perustuvat puzzlet aiheuttivat hieman p√§√§nvaivaa. Pelin toisella puoliskolla piti mietint√§myssy√§ pit√§√§ enemm√§n p√§√§ss√§. Jos genre on tuttu, niin alussa tosiaan on riski sille, ett√§ jotkin puzzlet tekee vahingossa ensimm√§isell√§ yrityksell√§ oikein. T√§ll√∂in peliaika lyhenee huomattavasti. Ainoat valittamisen aiheet itsell√§ni ovat hahmojen kanssa k√§ydyt keskustelut sek√§ esineiden k√§ytt√∂. Toisin kuin esim. Monkey islandissa jossa keskustelun aikana vastausvaihtoehdot n√§kee ihan kirjoitettuna, on ne Toonstuckissa esitelty ikoneilla. Ikonit palaavat takaisin aina kun uuden keskustelun aloittaa. T√§ll√∂in ei voi pelaaja tiet√§√§, onko kyse vanhan toistosta vai jostain uudesta dialogista. Pari kertaa jouduin k√§rsim√§√§n saman dialogin aivan turhaan. Kun t√§m√§n oppii, niin turhaa dialogia oppii kyll√§ v√§ltt√§m√§√§n. Esineiden k√§ytt√∂ oli pelin loppupuolella hieman vaikeaa. Proffa menee todella l√§helle esineit√§ ja koska h√§nen hahmomallinsa on niin iso, niin hyvin herk√§sti esinett√§ tulee vahingossa k√§ytetty√§ h√§neen eik√§ siihen mihin piti. T√§ll√∂in jouduin pari kertaa tarkistamaan netist√§, mit√§ oikeasti pit√§isi tehd√§. Hieman √§rsytti, kun huomasin valinneeni ihan oikean esineen, mutta proffan hahmomallin takia peli ei rekister√∂inyt tilannetta oikein. Point 'n' clikeist√§ on vaikea kirjoittaa palautetta, ilman ett√§ tekee suuria juonipaljastuksia. Keskinkertaisesta ja ennalta arvattavasta tarinasta huolimatta peli on ihan hauska. Hyv√§ ulkoasu, huumori, hyv√§t n√§yttelij√§t ja hauskat hahmot jaksavat pit√§√§ pelaajan kiinnostuneena. Selke√§t, mutta ei liian vaikeat puzzlet eiv√§t my√∂sk√§√§n karkoita pelaajaa pois. Kyll√§ t√§m√§n toisen kerran pelaa ihan mielell√§√§n.
1 year, 3 months ago
1 year, 3 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Spyro: Enter the Dragonfly
Spyro on yksi lapsuusaikani muistorikkaimpia pelejä. Muistan, kuinka lapsena rautakaupan leikkitilassa pystyi pelamaaan ensimmäistä Spyroa ja kuinka keskustan Hesubergissa oli aina Spyro 2 valmiina. Kun ps2 julkaistiin, moni odotti uutta Spyroa kuin kuuta nousevaa. Pelin suhteen luvattiin paljon, mutta lopputulos oli todella monen mielestä höyryävä pökäle joka melkein tuhosi koko sarjan. Eräs ilta päätin, että pitäähän se vihdoin ja viimein kunnolla läpi pelata ja rumaa jälkeähän siinä syntyi. Kehua pitää silloin, kun kehuttavaa löytyy. Enter the Dragonfly jatkaa suoraan kolmannen pelin tarinaa ja vieläpä ps1 - ajoista tutulla ulkoasulla. Eli kyseessä ei ole mikään reboot tai täysin irrallinen oma tarinansa, vaan jatkoa alkuperäiselle trilogialle. Mielestäni tämä on hyvä asia, sillä tällöin pelin lähestyminen ja sen sisään pääseminen on helpompaa. Valitettavasti tarina ei oikein vakuuta. Iso syy siihen on, että pelin kanssa kiirehdittiin ja tarinasta oli useampi versio ja se sekoitti asiaa entisestään. Ei Spyroissa ole tarina ikinä ollut hirveän erikoinen, mutta tämä on jo karua riman alitusta. Jälkikäteen olen nähnyt videoita ja lukenut artikkeleja pelin tarina-ideoista ja harmittaa kyllä, sillä aikas hyviä ideoita siellä oli. Myöskin sarjasta tuttujen hahmojen käyttö on hyvin laiskaa ja esim. Moneybags nähdään vain kerran. Graafiselta ulkoasultaan peli on ihan ok. Kuten aikaisemmin mainitsin, jatkaa peli alkuperäisten pelien luomaa tyyliä. Grafiikan piti olla alunperin paljon yksityiskohtaisempaa, mutta aikarajoituksista johtuen sitä piti yksinkertaistaa todella paljon jotta pelin fps ei kyykkäisi niin paljon. Tästä johtuen peli näyttää enemmän dreamcastille tehdyltä demolta, joka on portattu ps2lle. Eli ihan perushyvän näköinen peli, jolla oli kyllä hyvä mahdollisuus näyttää vielä paremmalta. Kontrollit ovat jäykät, mutta eivät mahdottomat. Yksinkertaisista grafiikoista huolimatta peli kyykkää todella helposti. Fps:n tippuminen ei ole palikkamaista, vaan se tapahtuu todella smoothisti, tällöin pelaaja ehtii kyllä reagoida ajoissa. Näinhän ei pitäisi tapahtua ollenkaan, mutta peli ei hidastu koskaan liikaa eli pelaamiskelvottomaksi homma ei koskaan mene. Jäykkyys suurelta osin johtuu myös kamerasta. Alkuperäisissä peleissä kameraa ohjataan l1 - ja r1-näppäimillä, mutta tässä sitä ohjataan toisella tatilla. Valitettavasti tatti ohjaa kameraa, kuin l1 - ja r1 - näppäimet, eli mistään oikeasta analogisesta kamerakontrollista ei ole kyse. Homma rullasi mielestäni kuitenkin tarpeeksi hyvin, kun lievään jäykkyyteen tottui. En valitettavasti ymmärrä, miksi ihmiset sanovat kontrollien olevan mahdottomat. Sisällöltään peli on suppea ja hieman sekava. Kerättävää on selkeästi vähemmän, kuin alkuperäisissä peleissä. Tämäkin johtuu tiukista aikarajoista ja peli onkin sekoitus eri käsikirjoituksista olleista ideoista. Välillä herätellään lohikäärmeitä ensimmäisen pelin tyyliin ja välillä availlaan arkkuja. Mikään näistä ei oikein tunnu luonnolliselta, vaan ne ovat pelissä koska niin oli aikaisemmissa osissa ollut. Ainut koko pelin kestävä teema on sudenkorentojen keräily, joka tehdään kuplahenkäisyllä. Ei mikään tyhmä idea, mutta jälleen kerran hieman keskeneräinen ja hätäisesti toteutettu. Musiikki ja kenttäsuunnittelu ovat kyllä ehtaa Spyroa, ja varsinkin loppupuolella ilmestyi monta todella positiivisesti yllättävää kenttää. Peli on myös kestoltaan lyhyt. Pidän kyllä siitä, että nyt ei siirrytä maailmasta toiseen. Enter the Dragonflyssa on yksi iso maailma, joka laajenee pelin edetessä. Mitään saavutuksen tuomaa iloa ei peli kuitenkaan luo, sillä pelialueen laajenemisen yhteydessä ei tarjota minkäänlaisia pomotaisteluita. On totta, ettei ensimmäisessä pelissäkään ollut välietappeina pomotaisteluja. Siinä kuitenkin jokaisessa maailmassa oli pomonsa, jonka päihittämisestä sai jotain vaikka päihittäminen ei ollutkaan pakollista. Enter the Dragonflyssa on vain yksi pomotaistelu ja sekin aivan järkyttävän helppo. Kaikilla mahdollisilla mittapuilla neljäs Spyro on todella karu pettymys. Itse vältyin lähes täysin peliä kiusaavista bugeista, mutta se ei ole iso lohtu. Ihan ok grafiikka ja hyvät musiikit eivät pelasta tätä peliä tylsästä ja keskeneräisestä suunnittelusta eikä myöskään sekavasta ja pakotetusta tavaroiden sijoittelusta. Pari hauskaa kenttää ei pelasta näin keskeneräistä pakkausta. Jos tämä olisi PSP:n peli, niin osan pelin ongelmista voisi antaa anteeksi. Valitettavasti silloin PSP:stä ei ole ollut tietoakaan. Kyllä tämän nyt pelasi, mutta näin lyhyttä, sielutonta ja ennen kaikkea keskeneräistä peliä en voi suositella kenellekään.
1 year, 3 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Teenage Mutant Ninja Turtles 3: Mutant Nightmare
Sarjan toisen osan pelaamisen j√§lkeen odotin innolla sarjan viimeisen osan testaamista. Moderni turtles beat'em up - sarja p√§√§ttyi mielest√§ni sarjan parhaalla pelill√§, mutta j√§tti j√§lkeens√§ haikean olon. T√§st√§ pelist√§ ei valitettavasti ole niin paljon sanottavaa kuin sarjan toisesta osasta. Muutoksia on toki tapahtunut ja pitk√§lti positiiviseen suuntaan, mutta ensimm√§isest√§ toiseen osaan tapahtuneen harppauksen kaltaista tilannetta t√§ss√§ ei todellakaan koeta. Pienen√§ yll√§tyksen√§ kyll√§ tuli se, ett√§ grafiikka on hieman tarkempaa. Toisessa osassa ollut ulkoasu oli mielest√§ni juuri sopiva, mutta t√§m√§ hieman p√§ivitetty ulkoasu tuo pelille kyll√§ pienen plussan. Ei mik√§√§n suuri muutos, mutta tarpeeksi huomattava kuitenkin. √Ą√§nipuoli my√∂s on kokenut pienen parannuksen. Useampi taustalla soivista kappaleista j√§√§ nyt helpommin soimaan p√§√§h√§n ja kilpparit osaavat entist√§ paremmin pit√§√§ suunsa tukossa. J√§lleen kerran pieni, mutta silti selke√§ parannus aikaisempaan. Suurin plussa tulee kuitenkin kontrolleista. Ne toimivat eritt√§in hyvin. Toisessa peliss√§ ollut j√§ykkyys on kadonnut ja tuntuukin, ett√§ t√§ll√§ tavalla kilpparien olisi pit√§nyt liikkua kaikissa peleiss√§. Kilpparit pystyv√§t my√∂s torjumaan hy√∂kk√§yksi√§ ja sy√∂ksym√§√§n, mik√§ on mahtavaa. Kolmannessa osassa my√∂s tuntuu kuin torjumisesta olisi jotain hy√∂ty√§, toisin kuin toisessa osassa. Ulosanniltaan peli ei aivan yll√§ toisen osan tasolle. Peli kyll√§ tarjoaa sopivan mittaisen seikkailun, mutta ei l√§hesk√§√§n niin suuressa mittakaavassa kuin edelt√§j√§ns√§. Pienemp√§√§ kentt√§m√§√§r√§√§ kompensoidaan erilaisilla kentt√§tyypeill√§ ja pelityyli vaihteleekin kolmannessa osassa useammin kuin aikaisemmassa osassa. T√§m√§ on mielest√§ni hyv√§ asia. Vaikka toisessa osassa onkin paljon pelattavaa, niin pitk√§ p√∂tk√∂ turpaan vetoa saattaa k√§yd√§ puuduttavaksi. Nyt pelityylit vaihtelevat tarpeeksi usein eik√§ pelaaminen k√§y niin helposti tyls√§ksi. Aikaisemmasta osasta tutut pelityypit tekev√§t paluun, mutta mukaan on heitetty my√∂s riippuliito - sek√§ moottoripy√∂r√§kentti√§ ja jonkinlaisia "light gun" - teht√§vi√§ joissa ammutaan joka tykill√§ tai heitet√§√§n ninjat√§hti√§. Kontrollit n√§iss√§kin toimivat hyvin. Riippuliito on aluksi hieman sekava, mutta siihen tottuu. Moottoripy√∂r√§ - kenttien fysiikat ja ohjaus tuntuvat hieman oudolta, mutta niihinkin kyll√§ tottuu. My√∂s hahmokehitys on nyt isommassa roolissa. Toisessa osassa se tuntui hieman turhalta ja pakotetulta, mutta t√§ss√§ peliss√§ jonkinlaista hahmojen kehitt√§mist√§ pit√§√§ tehd√§. Jos n√§in ei tee, niin muuten kuolo korjaa pelin edetess√§ hyvin nopeasti. T√§ll√§ kertaa peli perustuu l√∂yh√§sti sarjaan ja iso osa animaatioista tapahtuu pelin omalla grafiikkamoottorilla. Vain osa klipeist√§ on otettu sarjasta ja iso osa niist√§ esitet√§√§n pelin alussa. T√§m√§ oli pienoinen pettymys. Vaikka peli ei t√§ysin sarjaa seuraakaan, niin nyt pelaaja ei v√§ltt√§m√§tt√§ pysty sanomaan mik√§ on pelin omaa juttua ja mik√§ taas suoraan sarjasta. Peli kuitenkin selke√§sti selostaa animaatioilla mit√§ tapahtuu, eli t√§ysin hukassa ei olla. Olisi kuitenkin ollut mielest√§ni parempi seurata sarjaa hieman tarkemmin. Pelityyli eroaa my√∂s siin√§, ett√§ kaikki kilpparit ovat ruudulla. Ei ole siis v√§li√§, onko pelaajia yksi tai nelj√§. T√§m√§ tuo sellaisen tunnelman, ett√§ pelaaja oikeasti seikkailisi kilpparina toisten kilpparien kanssa. Kaikkia kilppareita pit√§√§ kuitenkin kehitt√§√§ ja klassiseen tyyliin omasta tehd√§√§n se vahvin ja loput kilppareista j√§√§v√§t armotta tykinruuaksi jossain vaiheessa peli√§. Mit√§ useampi pelaaja sit√§ vaikeammaksi kykyjen ja boostien jakaminen k√§y, kun kaikilla pit√§isi olla mahdollisimman hyv√§t kyvyt. Hyv√§n√§ bonuksensa pit√§√§ mainita, ett√§ kolmannessa osassa saa aktivoitua Turtles in time - arcadeversion. Toisin kuin toisessa osassa jossa piti pelata melkein koko peli l√§pi aktivoidakseen arcaden, riitt√§√§ kolmannessa osassa ensimm√§isen maailman l√§pipelaaminen. T√§m√§ on hyv√§ jos on kiinnostunut vain arcaden m√§tt√§√§misest√§. Mist√§ siis haikea olo? Koska uusi t√§h√§n suuntaan oleva turtles beat' em up olisi ollut eritt√§in hauska. T√§llaista ei kuitenkaan tullut, vaan uutta piti odottaa hyv√§n tovin platinumilta. Jos haluaa pelata kuitenkin ihan toimivaa turtles - peli√§, niin t√§m√§ on oiva valinta.
1 year, 4 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Teenage Mutant Ninja Turtles 2: BattleNexus
Ps2:n turtles - pelien toinen osa on todellinen yll√§tt√§j√§. Ensimm√§isen osan j√§lkeen odotukset eiv√§t olleet korkealla, eik√§ asiaa auttanut laisinkaan gameplay - videoiden katselu. Rohkeasti kuitenkin aloitin pelin kaverin kanssa ja tarjolla oli aikamoinen kakku. Pelisarjan toinen osa jatkaa beat' em up - tyylill√§, mutta ps1:n aikainen tyyli on vaihtunut lintuperspektiivist√§ seurattuun m√§tkimiseen. T√§m√§ kuvakulma on mielest√§ni oiva valinta, sill√§ sen avulla ymp√§rist√∂ avautuu pelaajalle paremmin. T√§m√§ kuvakulma tekee pelist√§ heti modernimman ja t√§t√§ my√∂s korostaa parempi grafiikka. Peli jatkaa cell-shading - tyylill√§, mutta se on paljon tarkempaa ja ensimm√§isen osan dreamcast - fiiliksest√§ ei ole tietoakaan. Vihollisia on esill√§ ruudun t√§ydelt√§ ja todellakin tuntuu, ett√§ t√§ll√§ kertaa pelataan modernia beat' em upia. Peli my√∂s tarjoaa tekemist√§ koko rahan edest√§. Olisi ollut perusvarma valinta tehd√§ ensimm√§isen pelin kaltainen kampanja, jossa eteneminen on suoraviivaista ja p√§√§pointtina turpiin vet√§minen. T√§ss√§ peliss√§ on kuitenkin tarjolla useampi kartta, jotka ovat t√§ynn√§ erilaisia kentti√§. Peliss√§ ei pelk√§st√§√§n vedet√§ porukkaa huolella turpaan, vaan v√§lill√§ on vanhojen pelien kaltaisia rullalauta - kentti√§ sek√§ escort - ja time attack - teht√§vi√§. My√∂sk√§√§n peruskent√§t eiv√§t ole samanlaisia, vaan joissain kentiss√§ p√§√§see my√∂s tasoloikkailemaan sek√§ puzzleilemaan. My√∂s areena - tyyppisi√§ yhden kent√§n turpiin vet√§misi√§ l√∂ytyy, eli mist√§√§n yksipuolisesta pelist√§ ei ole kyse. Tarinaa peliss√§ vied√§√§n eteenp√§in ensimm√§isen pelin tyyliin, eli kenttien alussa ja lopussa n√§ytet√§√§n tv - sarjasta klippej√§. Pelin teht√§v√§t seuraavat t√§ll√§ kertaa sarjaa paljon tarkemmin, eiv√§tk√§ klipit valitettavasti t√§ysin avaa aina miksi teht√§v√§ss√§ tehd√§√§n niinkuin tehd√§√§n. Ensimm√§isess√§ peliss√§ oli todella mukavaa, kun pelist√§ pystyi nauttimaan klippien kanssa vaikka sarja ei muuten olisi hirve√§n tuttu. T√§m√§n pelin kanssa tuli sellainen fiilis, ett√§ pit√§isi kyseiset tuotantokaudet katsoa t√§yden pelinautinnon saavuttamiseksi. Varsinkin alkuper√§isist√§ mustavalkosarjakuvista mukaan otetut asiat, kuten triceratonit, voivat olla aika h√§mment√§vi√§ kokemuksia. Onneksi kyseess√§ on kuitenkin sen verran yksinkertainen peli, ett√§ pelaaja on jollain tasolla aivan varmasti koko ajan juonessa mukana. √Ą√§nipuolessa ei ole juuri mit√§√§n uutta sanottavaa. Turtlesit osaavat t√§ll√§ kertaa onneksi pit√§√§ suunsa tukossa, eik√§ kaukos√§√§timen mute - nappia tarvitse heti pelin aloittamisen j√§lkeen painaa. √Ą√§nitehosteet ja musiikki ovat sit√§ perush√∂tt√∂√§, poikkeuksena muutama todella svengaava biisi. Valitettavasti kontrollien suhteen on edelleen toivomisen varaa. Ensimm√§isen pelin t√∂nkk√∂ys jatkuu t√§ss√§kin, mutta uuden kamerakulman takia se on viel√§ ilmeisemp√§√§. Kilpparit liikkuvat kuin mitk√§kin tonnikeijut, mutta hyppyjen aikana fysiikan lait muuttuvat t√§ysin eik√§ hyppimiseen saa kunnon tuntumaa koskaan. Onneksi varjoefektit toimivat kunnolla, ja hypyt yleens√§ saa tehty√§ kunnialla. Enemm√§n taituruutta vaativat nopeat tasoloikkakohdat ovat t√§ytt√§ tuskaa ja ohjain kyll√§ itsell√§ lensi parikin kertaa. My√∂s taistelu on j√§rkytt√§v√§n yksinkertaista. Comboja kyll√§ on ja saa k√§ytt√§√§, mutta eip√§ niit√§ juuri tarvitse. T√§rkeint√§ on, ett√§ hahmoja kehitt√§√§ kentist√§ l√∂ytyvill√§ kristalleilla. T√§ll√∂in hahmojen hy√∂kk√§ys ja puolustus kasvavat, jolloin m√§tkiminen on paljon helpompaa. Kilppareilla on my√∂s hahmokohtaisia kykyj√§, mutta niiden k√§ytt√§minen on hyvin tilannekohtaista. Peli√§ voi pelata nelj√§ pelaajaa samaan aikaan. T√§t√§ emme pystynyt valitettavasti testamaan, mutta kahdella pelaajalla menoa ja meininki√§ kyll√§ riitti. Jokaiselle kilpparille on vaihtoehtoisena skinin√§ jokin muu sarjasta tuttu hahmo, kuten mestari Tikku ja Casey Jones. Valitettavasti n√§it√§ skinej√§ ei voi k√§ytt√§√§ ristiin, mutta se ei ole iso menetys. Peliss√§ on my√∂s ker√§ilt√§vi√§ esineit√§, mutta niill√§ ei ole juuri mit√§√§n merkityst√§. Poikkeuksena alkuper√§inen arcade - peli, jonka l√∂yt√§√§ pelin loppupuolelta. Se on my√∂s aika hyv√§ss√§ jemmassa, mik√§ saattaa √§rsytt√§√§ hieman. Moni on t√§m√§n pelin hommannut varta vasten arcade - pelin takia, ja varsinaisen pelin pakotettu pelaaminen niinkin loppuun asti aktivoinnin takia saattaa hieman n√§rk√§stytt√§√§. Arcade - versio kuitenkin py√∂rii n√§tisti eik√§ varsinainen p√§√§pelik√§√§n mit√§√§n k√§rsimyst√§ ole. Uusien turtles -pelin toinen osa on monella tapaa paljon parempi peli kuin edelt√§j√§ns√§. Paljon pelattavaa ja erilaisia kentti√§ tarjoava kokonaisuus saattaa tuoda jopa pienen √§hkyn, mutta yksinkertaiset pelimekaniikat ja t√∂nk√∂t kontrollit puuduttavat ja saavat √§rtym√§√§n kest√§vimm√§nkin pelaajan. Nuoremmille turtles - faneille peli on juuri sopiva, ja vanhemmille pelaajille vanha arcade on oivaa illanviettoa. Kaukana t√§ydellisest√§, mutta todellinen positiivinen yll√§tt√§j√§.
1 year, 4 months ago
1 year, 4 months ago
afaro added 1 item to Pelimeuhkailut list
Luigi
Jo lapsena Nintendo eli mielestäni omassa maailmassaan. Kun ps1 julkaistiin, niin Nintendo teki asiat omalla tyylillään ja n64 oli se "toinen konsoli". Vaikka ps1:n ja Saturnin tarjonnasta löytyi paljon pureskeltavaa, niin silti aina kiinnosti nähdä mitä Nintendo teki uusilla peleillään. Nintendo on aina halunnut tehdä asiat omalla tavallaan, eikä iso kasa omia yksinoikeuspelejä ainakaan vähentänyt kiinnostusta. Omalla linjallaan Nintendo jatkoi gamecuben kanssa, kun päättivät formaattina käyttää mini - dvd - levyjä. Gamecubesta opin, että jokaisen uuden konsolisukupolven saapuessa laitehankintoja tehdään aina kaksi. Eli Nintendon laite ja sitten se toinen laite, jolla pelataan muut pelit. Itselläni tämä tapa alkoi vasta wiin kanssa ja siksi cube-pelien hankinta alkoi hieman jälkijunassa. Näin vanhempana olenkin ryhtynyt hankkimaan himoitsemiani cube-pelejä ja aina tilaisuuden tullen myös yrittänyt niitä läpäistä. Yksi peli jota odotettiin kuin kuuta nousevaa, oli jatko-osa Mario 64:lle. Maailman ensimmäinen oikeasti hyvä 3D - tasoloikka ei koskaan jatkoa saanut n64:lla, ja ennakko-odotukset uudelle pelille cubella olivat suuret. Yllätys olikin suuri, kun kaverit sitten ilmoittivat julkaisevansa ensin Luigiin keskittyvän pelin ja varsinaisen jatko-osan Mario 64:lle sitten hieman myöhemmin. Monia tämä jostain syystä ärsytti, mutta itseäni se ei haitannut. Pääasia oli, että Luigista kertova peli olisi hauska ja jatko-osaa Mario 64:lle saadaan tehtyä ilman paineita kunnolliseksi. Cubea kun en junnuna omistanut, niin ensikosketus peliin tapahtui vasta hieman ennen armeijaa kaverin kanssa. Sen verran hauskalta se vaikutti, että pitihän se sitten hankkia. Tämä tapahtui sitten melkein kymmenen vuotta myöhemmin. Eli ihan ajoissa tässä ollaan. Luigi's Mansion ei ole tasoloikka, vaan jonkin tapaisessa lintuperspektiivistä tapahtuva pulma-seikkailupeli. Pelin idea on siis se, että Mario on kaapattu kummitustaloon ja Luigi sitten haamujengiukkoilee haamuimurin kanssa. Eli tarkoitus on saada haamuja kiinni ja välillä ratkaista puzzleja, joiden avulla saa uusia haamuja ja paikkoja esille. Tarinallisesti peli on hyvin perusmario, eikä siinä valittamista. Asiat tapahtuvat koska juttu x tapahtui ja siksi pelaajan pitää tehdä asiaa y. Selvä homma. Julkaisupeliksi Luigi's Mansion on todella komea peli. Varsinkin ovien avaamisissa tapahtuvat käsianimaatiot ovat aina olleet mielestäni jostain syystä komeata katseltavaa. Peli pyörii muutenkin nätisti koko ajan, eikä mitään framedroppeja tapahtunut vaikka ruudulla oli toinen toistaan isompaa haamua. Myös valo - ja varjoefektit onnistuvat tuomaan juuri oikeanlaista tunnelmaa. Komeaa katseltavaa, ei voi muuta sanoa. Myös äänipuoli on todella hyvin toteutettu. Varsinaisen musiikin ja ambienssiäänien suhde on juuri oikea. Koskaan ei tunnu, että äänipuolelta tulisi liikaa tavaraa, vaan pelin tunnusmusiikki ja sen eri variaatiot soivat juuri oikeissa kohdissa eikä Luigin hyräily koskaan häiritse. Hiljaisemmissa hetkissä kuulee kummitustalon narinaa. Tietyt kummitukset kierrättävät ääniefektejä aika railakkaasti ja välillä otti pannuun, kun sama kälätys ja kalatus kuului kirjaimellisesti ruudun täydeltä ison haamukasan hyökätessä. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut kauhean usein. Valitettavasti ohjaus jättää toivomisen varaa. Itse liikkuminen onnistuu kyllä hyvin, mutta imurin ohjaaminen on välillä hieman hankalaa. Oudosta lintuperspektiivistä johtuen pelissä ei ole varsinaista kamerakontrollia, vaan asioita tutkitaan gameboy horror - laitteen avulla sekä käyttämällä huoneista löytyviä peilejä. Hauska ja toimiva idea, ei siinä mitään. Kamerakontrollin puuttuminen kuitenkin vaikeuttaa imurin ja taskulampun käyttöä, sillä oikean asennon löytäminen on joskus vain sekunneista kiinni ja siinä mokaaminen voi tarkoittaa kunnon turpasaunaa. Se ei meinaa hyvää, sillä tallennuspaikkoja on todella vähän ja välillä saa oikein kunnolla hakea sydämiä energiatason palauttamiseksi edes siedettäväksi. Imurin käyttö on myös hidasta, mikä vaikeuttaa asiaa entisestään. Välillä suusta pääsi ruma sana jos toinenkin, kun aivan selkeästi osoitin imurilla tai lampulla oikeaan paikkaan. Peli ei tätä vain halunnut hyväksyä vaan päätti etten osoitakkaan oikeaan suuntaan ja henkihän siinä meni. Monta kertaa näin ei käynyt ja yleensä toisella yrityksellä tiesi tarkemmin mihin sohia. Yleensä silloin Luigi näytti osoittavan vielä enemmän ohi kuin silloin, kun mielestäni osoitin oikeaan kohtaan. Varsinkin loppubossin kanssa tuntui, että imurista loppui löpö eikä tähtäys onnistunut millään. Se teki perus loppubossista väärällä tavalla vaikean. Loppujen lopuksi peli oli ihan ok. Sillä koitettiin tehdä uutta, ja silloin kaikki ideat eivät välttämättä toimi täysin. Tällaisista asioista opitaan ja korjataan jatko-osaan. Harmi vain, että sitäkin sai odottaa joitain vuosia. Ehkä sitä sitten joskus eläkkeellä.
1 year, 4 months ago
afaro posted a list
Pelimeuhkailut (18 games items)
1 year, 4 months ago
afaro added 2 items to Pelimeuhkailut list
Teenage Mutant Ninja Turtles

1 year, 4 months ago


Comments